maanantai 2. huhtikuuta 2018

Aisankannattaja vs MMF: Traumoja?

Meripeikko tässä pohdiskelee.. :)

Monesti on alkanut häiritsemään, kun MMF, eli 2m+1n -kuviot yhdistetään cuckoldiin.
Sanalla Cuckold alunperin tarkoitetaan aviossa olevan miehen nöyryyttämistä toisen miehen naidessa hänen vaimoaan.  (Wikissä hyvä täsmäys)

"Käet (cuckoo) munivat toisten lintujen pesiin, jolloin toisen linnun tehtäväksi tulee hautoa ja hoitaa poikanen."

Mietin asiaa ja puhuin Nereidinkin kanssa tuntemuksistani: Joskus  kumma kyllä löydän itsestäni vain hieman aisankannattajamaista piirrettä. Eli huomaan kiihottuvani joskus siitä, että kuvittelen Nereidin olevan toisen miehen kanssa olematta itse paikalla. Kuvittelen Nereidin antautuvan toiselle miehelle, he suutelevat esim. jossain ravintolassa, miehen kädet hyväilee Nereidin rintoja ja kohta liukuu jalkojen väliin.. Minä en ole paikalla, mutta haluaisin olla kärpäsenä katossa katsomassa. Miksi? Palaan tähän tuolla alempana.

Kimppaseksi ilman valta-asetelmia

Yleensä kolmen kimppa kiihottaa ihan eri tavalla, tasa-arvoisesti. Nainen keskipisteenä, ja minun lisäkseni toinen tai jopa kaksi miestä tuottamassa hyvää Nereidille. Nereidin kiihottuneisuus saa minutkin kiihottumaan. Ja jos toisellakin miehellä on samankaltaiset ajatuksen, niin yhdessä saattelemme Nereidin taivaisiin, ja se taas kiihottaa meitä miehiä lisää. Siitä seuraa koko yö kuumaa seksiä. Edestä ja takaa vaikka mitenkä päin, ja niin että kaikilla on elimet hellänä seuraavana päivänä.. Väitän myös, että ihan primitiivisesti ja biologisesti kiihottunut nainen on miehelle herkkua. Tavallaan osin miehen seksuaalisuus on siis naisen kiihottuneisuuden takana. Nainenhan hedelmöittyy parhaiten kun on ensin saanut ensin orkun, tai kaksi.


Jotain kuvaa väliin, toivon että miellyttää silmää. Pitäisi keretä kuvaamaan lisää kaikkea kivaa. :) Nereidi aikalailla märkänä. Valuva märkyys on todella kiihottavaa mielestäni. :) 

Kimppaseksi epäkelpoisuuden vahvistajana

Kun pohdin aisankannatajan luonnetta, ja milloin se minua kiihottaa. Huomaan, että näinä hetkinä en ihan täysin luota Nereidiin. Koen hieman riittämättömyyttä: Ajattelen, että Nereidillä on entisten kumppanien kanssa ollut parempaa seksiä. Kuvittelen jostain syystä, että Nereidi ei jostain syystä minua halua niin paljoa, kuin jotain muita. En ole kelvollinen, ehkä munani on epäkiihottava, tai sitten mieleni tai ulkonäköni on vastenmielinen. Piilossa täytyy olla jokin totuus, jota Nereidi ei minulle kohteliaana kerro, jotta minulle ei tulisi paha mieli.  Ja Nereidi haluaa olla minun kanssa kuitenkin, sillä olenhan hyvä isä uusioperheellemme, fiksu kumppani ja muutenkin hyvä, turvallinen ja perhekeskeinen mies.

Huomioni kiinittyy luottamukseeni Nereidiin. Mikään hyvä ja syvä parisuhde ei voi toimia, jos ei ole luottamusta. Ja tiedän, että Nereidi ei pettäisi minua, ja olemme puhuneet tästä paljon. Älyn tasolla voin luottaa henkisesti ja fyysisesti. Olemmehan myös sopineet että kaikista asioista, haluista, ihastumisista, jne. puhutaan avoimesti. Selän takana ei pelata mitään. Ja kertoihan kyllä Nereidi heti, kun tunsi ihastusta toiseen naiseenkin.

Kodin vaikutukset

Mielessäni jyllää kuitenkin toisinaan epävarmuus. Tämä on valitettavasti tulosta entisistä suhteistä. Vaikka järjellä luotan, niin sanottaisiko "kropan" muisti tekee tepposet. Kotoa lapsena olen saanut pienen viitteen siihen, että kaikki ei ole niinkuin puhutaan: Äitini oli hieman teennäinen, ja toisinaan suu puhui eri asiaa kuin teot osoitti. Tästäpä olen kehittänyt itselleni mielenkiinnon: Asiat ei ole niin kuin sanotaan, vaan taustalla saattaa toinen tilanne, joka on se totuus.

Entiset suhteet, pettämistä lähes jokaisessa

Tarvitsee pohtia taaksepäin elämääni, johon on liittynyt useita vakavia parisuhteita. Huomaan että lähes jokaisessa suhteessa olen tullut petetyksi: 10 vuoden avioliitossa kumppani hairahtui kännissä kolmen kimppaan. Muistan pitkät tunnit aamuyöllä, kun odottelin kotiin. Tämän jälkeen pari vakavaa nelivuotista suhdetta: Kummassakin oli mukana kumppanin tunneside johonkin exään tai hetkelliseen voimakkaaseen ihastukseen. Ihan terapiassakin käytiin näiden juttujen takia, koska kysymykseni oli: Rakastatko minua vai et. Ja vaikka se oli vain toisinaan esillä, niin esim. hetket kun huomaa että kumppani jopa sängyssä ajattelee toista, ei ole miellyttäviä. Viimeisin kumppani ennen tätä maailman ihaninta Nereidiä sanoi suhteemme alussa, että eräs hänen työkaveri on paljon seksuaalisesti vetovoimaisempi, kuin minä. Ja hänen kanssaan oli saanut useampia orgasmeja kuin minun. Kysymys itselleni:
-Miksi sitten edes lähdin suhteeseen hänen kanssaan? -Ehkä siksi, että halusin kuitenkin todistaa itselleni olevani oikeassa?

Tämä kaikki on ruokkinut minun epäilevää puoltani: Totuus on siis jotain muuta kuin sanotaan. Olisi jopa laillaan helppoa todeta: Maailma ja naiset ovat liian valheellisia minulle, joka haluaa syvän ja luottamuksellisen parisuhteen. Ja tietenkin se, että jokainenen tietänee että kännissä ne lipsahdukset tapahtuu monesti, jos on tapahtuakseen. Jos vaimo on baarissa yksin tai naisporukalla, ja menee aamuyöhön saakka, niin kuinka moni mies on kotona tuntematta mitään? Oma kokemus myös ihmisistä on ollut toisinaan ikävähkö: Jotkut ovat baarissa valmiita suutelemaan ja menemään pidemmällekin, vaikka on sormus sormessa.

















Nereidin rinnat kovine nänneineen.


Aisurin logiikka

Ymmärrän siis tavallani aisankannattajan kiihottumisen: Lisää tätä, haluan nähdä että olen huono. Haluan nähdä, kuinka vieras panee vaimoani paljon paremmin isolla kalullaan, ja vaimoni saa paljon enemmän ja suurempia orgasmeja hänen kanssaan. Aisuri siis saa mielennsä tyytyväiseksi. Mutta onko hän onnellinen?


Kimppa ilman aisurifiilistä

Normaaliin MMF:ään ei liity itselläni mitään aisankannattajafiilistä. Niinä hetkinä kun parisuhteemme on rakkautta täynnä, tasa-arvoinen, ja kummallakaan ei ole läheisyyttä poistavia epäilyksi toisen rehellisyydestä tai rakkaudesta, Se vain on todella kiihottava ajatus ja kuumaa seksiä. Onkin käynyt niin, että kolmannen pyörän paikalle on pyrkinyt huomattava määrä miehiä jotka kuvittelee panevansa minua paremmin. (xhamster ja muut seuranhakumestat esimerkiksi). Miesten maailmassa tälläinen seksuaalisen kyvykkyyden paremmuus tuo toki itsetuntoa. Mutta tapa on aika brutaali, ehkä jopa junttimainen. Ja kyllä minäkin haluan olla se paras kumppani Nereidille. Usea katseltu kimppakumppani onkin jäänyt kotiinsa, koska se tärkein motiivi on ollut toisen miehen vaimon paneminen,  ja minusta se ei ole lopunperin kiihottavaa mitenkään. Eikä se ole Nereidin fantasia, koska hän ei silloin ole huomion keskipisteenä. Lisäksi on aika naurettavaa kuvitella, että hyvin kehittyneen parisuhdeseksuaalisuuden, kun siis tuntee toisen ja hänen kropan, yms, ohi menisi joku randomi tyyppi kertapanolla.

Toki, jos pelottaa, että vieras mies onkin jotenkin parempi, voi valita mmf-lystinpitoon vaikka nuoremman miehen. Tällöin ei olla niin samalla viivalla, ja uhkaa ei ole.

Yhteenvetona

Ihmisen seksuaalisuus on siinä mielessä paljastavaa, että se kertoo hyvin paljon kaikesta, mitä ihmisen pinnan alla on olemassa. Jopa niin, että ihminen ei sitä itse tiedä. Itselläni noina aisurifiilishetkinä, joita on aika vähän, tulee hieman sellainen outo olo: Kaikki ei ole ihan kohdallaan, vaikka aihe tuolloin kiihotaakin.
Haluan kyllä ohjata itseäni, että en suin päin halua lähteä vahvistamaan negatiivista ajatusmalliani, jossa olen se ikuinen kakkonen. Tämä lisää epäilyjäni, murentaa luottamusta, joka tuo lisää etäisyyttä välillemme. Jopa yksinäisyyttä ja turhia riitoja. Nereidin asemassa ei liene kivaa olla epäilyn kohteena, ja tästä olemme keskustelleet. Joskin Nereidillä on omat epäilynsä toisinaan, joita koitan ja haluan ymmärtää. Kiitän kyllä suuresti ja tuota rakasta vaimoani, koska kuuntelee minua tuomitsematta.
Ja kukin harrastakoon tyytyväisesti haluamaansa seksiä. Ja olkoon onnellinen siitä, että on löytänyt tavan tai kumppanin toteuttaa itseään.  Ymmärrän hyvin esim. aisurimiehen ja alistavan naisen tai miehen kohtaamisen.

Päivitys 30.12.2019: Kirjoitin Alfapersoonasta, valealfasta ja käestä pari vuotta myöhemmin täällä.




lauantai 24. helmikuuta 2018

Minäkö bi?

Olen aina tutkaillut itseäni ja omaa seksuaalisuuttani avoimesti ja herkästi. Olen leikitellyt lesboseksi-ajatuksilla ja todennut ettei ole minua varten. Olen pesunkestävä hetero.

Joskus viime kesänä meillä oli ystäviä kylässä. Oltiin välillä sisällä, välillä puutarhassa. Seisoin tupakalla puutarhassa kun hän tuli luokseni, ihan vain jutellakseen. Ystävätär katsoi rintojani, puristi niitä ja suuteli. Minähän vastasin suudelmaan. Siinä meidän suudellessamme vielä yksi naispuoleinen ystävä tuli "mukaan". Seisoin siinä siis suudellen kumpaakin vuorotellen ja molemmat puristelivat rintojani. Meripeikko oli vähän matkan päässä, tässä ei siis ollut mitään salaista. Siihen suuteluun se jäi... Myöhemmin naureskelin Meripeikolle että onpas tämä nyt hauskaa, minä hetero suutelemassa naisia. Ja olin sitä mieltä että ihan kivaa oli. Hellyys ja lempeys ja sen sellainen nyt vaan on kivaa. Mutta että kamalan vaikeaa olisi ajatella mitään seksihommia naisen kanssa.

Aikaa hurahti eteenpäin, ja tuli uuden vuoden aatto. Ystävämme järkkäsi uuden vuoden shown ja oltiin siellä juhlimassa ja vastaanottamassa uutta vuotta. Juteltiin ja juhlittiin siellä ihanien ihmisten keskellä ja voi miten olikaan hauskaa. Yhtenä esiintyjänä oli Bändi, jonka jäsenet tunsin rumpalia lukuunottamatta. Heidän osuutensa jälkeen menin turisemaan mukavia tämän rumpalin kanssa, kun tavallaan tiedettiin toisemme yhteisten ystäviemme kautta. Heitettiin jotain kevyttä läppää ja lähdin siitä takaisin omaan pöytääni istumaan. Myöhäisemmässä vaiheessa iltaa sain rumpalilta useita katseita - ja huomasin vastaavani niihin katseisiin. Ihmettelin hieman että mitä hemmettiä minulle nyt oikein tapahtuu. Ravintola oli sulkemassa ja rumpali tuli luoksemme pyytämään meitä jatkoille luokseen. Ilmassa oli rumpalin ja minun välillä selvää säkenöintiä. Lähdettiin porukalla kävelemään baarista kohti rumpalin kotia. Siinä vaiheessa avauduin Meripeikolle. Kerroin tuntemuksistani, ja kiinnostuksestani tätä rumpalia kohtaan. Kerroin rehellisesti ja avoimesti juuri mitä ajattelin ja mitä tunsin. Meripeikko ei juurikaan ollut asiasta millänsäkään, ja tämähän ihmetytti minua oikein kunnolla.

Tämä rumpali on siis nainen. Tästä lähin, jos hänestä kirjoitan, olkoon nimensä Rumpalitar.

Ei menty sinne jatkoille, vaan irtauduttiin muusta porukasta. Kello oli jo paljon ja väsytti. Näin me kerrottiin. Oikeasti minä olin aivan ihmeissäni tämän uuden asian edessä. Olin siis ihastunut naiseen.

Tässä on vähän samaa näköä kuin Rumpalittaressa


Hän on suloinen, fiksu, huumorintajuinen, ihana. Hän on myös täysin lesbo (kävi ilmi kun konnektoiduttiin sometilien kautta) Tämän alkuvuoden aikana olemme törmänneet eri tilanteissa useaan kertaan. Meidän duunit sivuavat nimittäin toisiaan. Ja sitten duunien kautta meillä on näitä yhteisiä ystäviä.

Meripeikolle tämä on täysin ok. Meripeikosta on söpöä että olen ihastunut naiseen, eikä hän koe tätä millään muotoa uhkana. Jännä asia. Koska jos olisin ihastunut näin vahvasti johonkuhun toiseen mieheen, oltaisiin varmasti ongelmakimpussa.

Näin sitä vaan löytää omasta seksuaalisesta identiteetistään uusia puolia. Aika kivaa oikeastaan. Kiva ajatus, että sitä on keskeneräinen eikä koskaan tule valmiiksi. Aina kehittyy ja aina tulee uusia asioita. Minusta se on hyvä niin.

/Nereidi

2m1n suunnitelmia tutun miehen kanssa

Pitkään on pohdittu sitä, että onko tuttu vai tuntematon parempi kolmanneksi pyöräksi. Jokunen kokemus meille onkin jo ehtinyt tulemaan, ja ne stoorit löytyy tuosta sivupalkin hakemistosta.

Jokunen viikko sitten kävi niin, että päädyimme jatkoille erään tuttuni (sinkku mies) luokse. Mitään seksuaalisuuteen liittyvää ei tapahtunut, mutta seuraavana päivänä viesteilin hänen kanssaan.

Maattiin pienessä krapulassa Nereidin kanssa vierekkäin sängyllä, olimme juuri paneksineet muutaman tunnin krapuloissamme. Tämä mies laittoi viestiä, kiitteli illasta ja kyselläkseen meiltä, tuliko krapula ja pääsimmekö kotiin hyvin, jne. Siinä sitten mainitsi että hänelläkin on krapula, ja sinkkuna ärsyttää, kun krapulassa panettaa aina vietävästi. Nereidi luki viesteilyämme siin sivusilmällä, vieressäni kun oli. Ja tuumasi minulle hymyillen, että täällä sitä seksiä nyt kyl olis hänellekin.

Katsoin Nereidiin ja sanoin, että kirjoitanko hänelle mitä juuri sanoit. Nereidillä iski ujovaihe ja hän  sanoi, että älä nyt vaan laita todellakaan, kunhan sanoin vaan. Kun seon meidän tuttukin. No, mietiskelin asiaa, kaivelin puhelimesta huonohkon kuvan, heitin hieman vitsinä: Kynätestin äijäversio. Täys pullo pitää pysyä tissien välissä.


Mies vastasi tähän, että kyllähän tuosta kelpaa olutta juoda.  Ja niin se lähti sit keskustelu. Kirjoitin, että jos joskus istuttaisi iltaa hieman, ja katsottaisi, syttyykö mitään. Mies sanoi, että Nereidi on tosi seksikäs, ja katsotaan vaan kun sopiva fiilis ja aika tulee. Puhuttiin muutenkin seksistä, ja mies tuntui olevan mukavan oloinen. Mm. naisen nautinto on kiihottavaa, jne.  Toki sanoin, että itse olen ihan hetero, jne.

Juttelimme myös muutamalla sanalla siitä, että onko tuttu vai tuntematon parempi. Olimme yhtä mieltä siitä että tuttu, koska siihen liittyy aina merkittävästi suurempi luottamuksellisuus, josta taas syntyy vapautuneisuutta. Oikeastaan onkin lähes käsittämätöntä, miten ihminen yleensäkin voi heittäytyä esim yhdenillan suhteessa tuntemattoman ihmisen kanssa hyvin läheiseen kontaktiin. Toki tämä näkyy kyllä nautinnossa negatiivisesti. Sillä erittäin harvoin seksuaalinen kanssakäyminen olisi nautinnollista lyhyissä suhteissa, verrattuna pitkän suhteen kokonaiseen seksuaalisuuteen kaikkineen sävyineen. 

Tämänmoista jännää. Kaikki on siis avoinna, mutta hieman kuitenkin sovittua. On tosi mielenkiintoista mennä seuraavan kerran hänen luokseen, ja mitä siitä sitten seuraakaan. Spontaanius on hyvä juttu, niin ei mene suorittamiseksi. Tulee jotain, jos tulee. Ja todennäköisesti tulee.
Oikeastaan tämä on ensimmäinen kerta, kun mmf fantasia saa mahdollisesti varsin mukavat puitteet ympärilleen. MIleikuvissa on tietenkin piiitkä ja kiihkeä yö..

/Meripeikko

---------------

Nyt näppäimistöä hallitsee Nereidi :)

Tosiaan oli mukava ilta ystävien kanssa ja jatkoille päädyttiin tämän Meripeikon ystävän luo. Tämä ystävyys on vielä sen verran tuore, etten ollut vielä tätä Herra Y:tä vielä koskaan tavannutkaan. Oikein mukavalta ihmiseltä vaikutti. Oli kiva tutustua.

Kun tämä mahdollinen 3some tuli mukaan keskusteluun, koin itseasiassa Herra Y:n vallan sopivaksi joukkoomme iloiseen. Meillä synkkaa hyvin, ainakin ensitapaamisen perusteella. Ja se tärkein huomio: Herra Y tuntuu turvalliselta. Minulle naisena turvallisuus on valtavan tärkeää. Jos pelkäisin sitä, että joku minut jollain tavalla tuomitsee tai väheksyy tai mitä vain - en kykene rentoutumaan ja olemaan vapautunut. Eikä se seksi silloin ole sitä parhainta. Tietysti turvallisuus on myös fyysistä, kukaan ei viillä meiltä kurkkua auki saatuaan selville luottokorttien tunnusluvut.

Se 3some kokemus, joka meillä baarituttavuuden kanssa oli, antoi mukavaa viitettä siitä, mitä kolmen kimppa voisi parhaimmillaan olla. Tämä baarituttavuus oli ihan huippukiva, sensitiivinen, huumorintajuinen, miehekäs mies. Ja sillä oli iso kalukin. Oli ihan kuningatar-olo siinä kahden raavaan, charmikkaan ja miehekkään, isokaluisen miehen välissä.

Jännää ajatella, miten tämä fantasia-asia on kehittynyt. Mitä kaikkia pelkoja ja toiveita oli etukäteen. Ainakaan Meripeikon ja minun väliseen suhteeseen se ei ole pienintäkään säröä, vaan päinvastoin liitti/liittää meidät vielä vahvemmin toisiimme.

Jotenkin ajattelisin kimppailun olevan Meripeikon ja Herra Y:n kanssa kiehtovaa. Saas nähdä tuleeko sitä joskus. Jos tulee, lupaan kirjoittaa millaista oli.


NippleArt. Kuva menee hieman huonoksi tämän blogin kautta näköjään, jokin Bloggerin pakkausohjelmisto heikentää laadun.

Edit näin jälkeenpäin: Tämän miehen kanssa ei edetty pidemmälle. Fiilikset laskivat vaan jotenkin, ehkä johtuen hänen päihdekeskeisestä elämästä ja lukemattomista jatkuvasti vaihtuvista kumppaneista. 




Paneskelua pilvessä, kylpylässä.


Kirjoitanpa vielä tästä paneskelusta pilvessä. Sanotaan nyt tähän, että tämä tapahtui ulkomailla, maassa jossa cannabis on laillista.
Kukka, cannabis, ruoho, monta nimeä on kyseisellä tuotteella. Ja lajikkeitakin on erilaisia. Indica vetää sohvalle mietiskelemään, mutta Sativa on se oikeempi suunta.

Pilvessä panettaa

Vaikutus on todella veikeä. Olimme kylpylässä viettämässä viikonloppua ja olimme ottaneet kaksi olutta, kunnes Nereidi kävi huoneessa kääräisemässä sätkän. Itse odottelin kylpylän puolella.
Nereidin saavuttua menimme ulos tupakkapaikalle kylpytakit päällä. Polteltiin se siinä sitten, ja sit takaisin altaan reunalla oleville lepotuoleille rentoilemaan. 15 minuutin kuluttua Nereidi sanoi, että nyt alkaa tapahtumaan. Kysyin, että miten. Nereidi sanoi, että tuntee kuinka neiti pimperoinen  kostuu ja turpoaa. Itselleni tuli näistä sanoista ihan järjetömän kova erektio, liki huomaamatta. Onneksi tässä pienessä kylpylässä ei tuolloin ollut meidän lisäksi kuin muutama hassu ihminen.

Saunassa

Menimme yhteen saunaan, jossa ei ollut ketään muita. Juttelimme niitä näitä, ja minulla seisoi ihan todella kovaa. Siirsin käteni Nereidin pillulle, ja tunsin miten märkä se oli. Hyväilin kovetunutta klitorista, ja Nereidi nojautui taaksepäin, sulki silmänsä ja alkoi voihkimaan. Lopetin, koska olin kuulevinani jotain saunan ulkopuolelta.
Hetken hymyiltiin siinä, ja minä istuin lauteella hajareisin, kun Nereidi tarttui kovaan munaani, ja hyväili hitaasti. Se tuntui taivaalliselta. Kohta tunsin Nereidin huulet terskani ympärillä. Tuntui että olisin voinut räjähtää siinä hetkessä, ihan muutamalla liikkeellä.. Lopeta, sanoin. Mennään suihkuun, tääl kuumassa tulee huono olo.  Peittelin seisokkiani pyyhkeellä, jos joku sattuu tulemaan vastaan. Onneksi ei tullut. (Tämä pikkukylpylä oli muuten täysin tekstiilitön, eli kellään ei ollut uima-asuja. Vain pyyhkeet ja kylpytakit. )

Suihkussa

Suihku oli sellainen oma pyöreä koppi mutta ilman ovea. Puristelin Nereidin rintoja ja nännejä. Nautin suunnattomasti katsella ja kosketella hänen vartaloaan, enkä voinut pitää näppejäni erossa todellakaan. Painoin Nereidin seinää vasten, ja työnsin yläviistoon osoittavan kaluni häneen takakautta. Nereidin pillu tuntui todella kiihottuneelta, ihan helevetin hyvältä. Vilkuilin taakse, ettei ketään tulisi. Sanoin, että nyt on kyllä lähdettävä täältä huoneeseen, haluun panna ja paljon ja lujaa. Hieman harmitti toisaalta, kun kerran oltiin kylpylässä, niin piti lähteä pois sen takia, että seisoo koko ajan ja on niin jumalaton panetus. :)
Itseasiassa tämä tälläinen hieman puolijulkinen paneskelu liippaa läheltä nereidin fantasiaa, jossa joku ulkopuolinen katselija kiihottuu, ja ehkä osallistuukin meidän panenkeluun. Mutta pilvi ainakin itselläni fokusoi kaiken seksuaalisuuden Nereidiin, mielikuvitukselle ei jäänyt nautinnon huumassa tilaa.
Nereidi suihkussa.

Spermaa korvassakin

Huoneeseen päästyämme nautiskelimme seksuaalisuuttamme täysin. Varmaankin 2-3 tuntia, ah.. Takaapäin panemisesta löytyi sellainen jännä uusi asento: Nereidi seisoo, ja nojaa sänkyyn. Minä panen takaa seisoviltani, hieman yläviistoon. Nereidin voihkimisestä päätellen tuntui hyvälle. Tätä asentoa ei saa toimimaan sähgyssä polvillaan takaapäin, vaan seisoviltaan.
Oma orgasmini oli todella räjähtävä. Nereidi oli päälläni, ja sain juuri vedettyä munani ulos. Spermaa ruiskusi kohti kattoa ja tuntui, että sitä tulee todella paljon ja pitkään. Eräs hauska yksityiskohta: Ehkäpä 20 min myöhemmin Nereidi ihmetteli, että mitä valuu hänen korvasta. Spermaa oli lentänyt siis myös korvaan. Hieman repeilimme tälle tapahtuneelle.
Nereidi kirjoittakoot ehtiessään tähän omat kokemuksensa.
Pilvessä tuntemukset ovat tosi tosi paljon voimakkaampi. Jotenkin mieli täyttyy täysin yhdestä asiasta kerrallaan. Erektio on ihan rautaa, ja orgasmi oli todella voimakas.  Todennäköisesti ostamamme lajike oli jotain juuri tähän tarkoitukseen jalostettua, sillä 15 min polttelusta alkoi märkyys ja seisokki, vaikka koitimme puhua ihan arkiasioistakin aluksi. Googlaamalla löytää kyl eri risteytyksien ominaisuuksia..

Ja meillä on kyllä nyt uusi harrastus: Pilviseksi. :) Alkoipa tekemään mieli Nereidiä tätä kirjoitellessa..

Nereidi täällä pitkästä aikaa moi! Meripeikko on nyt kirjoitellut viime aikoina niin paljon, että teki mieleni itsekin kirjoittaa tähän sananen. Jos toinenkin.

Se pilviseksi. En nyt mitenkään suosittele kenellekään itsensä myrkyttämistä, oli kyse sitten alkoholista, tupakasta, aspartaamista, lisäaineista, valkoisesta sokerista tai ihan miten vain. Olen itse kovin lainkuuliainen ihminen, ja Suomessa kannabis on laiton päihde ja sillä siisti. Kaksinaismoralistista ehkä, rajanveto onkin erilainen sellaisessa maassa, jossa kannabiksen hallussapito ja kasvatus (omaan käyttöön) on laillista. Meidän "kylpylämaassa" on näin, joten ei koettu oloamme mitenkään rikolliseksi kun tätä ainetta ollaan ostettu ja käytetty. Ihan vain viihdekäytössä ja määrällisesti vähän.

No - Meripeikko sen jo kertoi. Pilviseksi on intiimimpää, kokonaisvaltaisempaa ja orgasmi on (ainakin minulla) melkoisen raju. Sitä tavallaan on ihan "selvin päin", ts. ajatus juoksee kuten normaalistikin, mutta olo on... high. Pilvessä. Estottomuus (jos niitä estoja ei meillä Meripeikon kanssa muutenkaan ole) ja läheisyys on vain jotenkin erilaista.

Meripeikko totesi tuolla ylhäällä, että pilviseksi on meidän uusi harrastus. Hahhah :D :D


keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Aika kuluu ja kaikkenlaista tapahtuu

Ollut jotenkin taukoa täs kirjoittelussa. Mutta on tapahtunut tosi paljon kaikenlaista kivaa. Esitänpä listan muodossa:

-Threesome erään ravintolaillan päätteeksi. Menimme ravintolassa olleen miehen asunnolle, ja siinä sit paneksittiin useampi tunti, lienee kello ollut aamu 7 kun kotia suunistettiin. Tämä oli mukava juttu. Jännää, tämän jälkeen kolmen kimppa ei ole ollut niinkään mielessä. Ilmeisestisiksi,että kun se nyt pääsi tapahtumaan melkein erinomaisissa merkeissä. Mies oli sensitiivinen ja hauska. Jo ravintolassa oli hiplailua. Nereidi istui minun ja tämän miehen välissä hyvin lähituntumassa. Suutelua ja hyväilyä.. Kunnes lähdettiin tämän miehen asunnolle. Kondomia käytettiin luonnollisestikin. Monenlaiset asennot tuli koitettua. Suuseksiäkin paljon. Ja toki ihan panemista. :)

-Pilveä ja seksiä. :) Tää oli hauskaa kans. Varattiin kylpylästä huone yhdeksi yöksi. Uitiin, syötiin, ja luonnollisestikin muutama olut myös. Tarkoitus oli, että hotellihuoneessa valokuvataan. Mutta poltettiin hieman, ja panemiseksihan se meni. Unohtui kamerat kyllä mielestä täysin.. :) Nereidi kiusasi minua, ei antanut orgasmin tulla. Ja myös itseään. Neljä tuntia paneskelimme ihan reilusti. välillä huikka olutta, ja tupakkia. Mahtavaa. Pilvellä on näköjään erektiota parantava vaikutus aavistuksen. Nereidin orkku oli todella intensiivinen, luulen,että naapuritkin tämän kuulivat ihan helposti. Pilvi alkaa kyl panettamaan.. :D Oma orkkuni jakaantui hauskasti moneen osaan. Lopullinen ejekulaatio ei tuntunut paljoakaan, mut tuon neljän tunnin aikana olin monta kertaa ihan varma, että nyt tulee, mutta ei kuitenkaan. Siis olisi tullut, jos olisi antanut. Mut tämä oli tälläistä kiusimista. Pilviseksistä lisää juttu toiselta reissultamme täällä.

-Valokuvaamishommia on tullu tehtyä vähäisen, ja yleensä minut bannitaan kuvafoorumeista, kun on liian rohkeaa kuvamateriaalia. Olenkin tässä ihmetellyt,että minne kyseistä materiaalia voi laittaa? Joku x-hamster, tms ei oikein innosta, sillä kuvani ovat toisinaan grafiikkaa, eikä pokkarilla otettua halpaa pokea.

-Libido.fi lähetti meille hieromasauvan koeajoon. Se on kyllä ollut  ihan puolueettomasti arvioiden hyvä ja laadukas. Itseasiassa sauva tuli jo monta kuukautta sitten, ja kun ei ehtinyt kirjoittamaan, niin tästä tulikin tälläinen kestotesti.
Nereidi on oikein mielellään sitä käytellyt,koska siinä on toi klitoriskiihotinkin omalla moottorilla. Sauvassa on valittavissa myös ääniohjaus, joka toimii niin, että kun se kuulee jotain ääntä, niin värinä alkaa, Koimme ehkä hieman ylimääräiseksi tämän toiminnan, varsinkin kun toisinaan pitää olla hiljaa, että jälkikasvu ei kuule. 

Pretty Love Deluxe Felix vibraattori

Niin, ja Nereidi hieman kummastelee itseään, koska ei ole ollut koskaan bi, mutta nyt ehkä hieman sellaista on ilmassa. Mitä minä siitä ajattelen.. Se on ihan ok. En tunne mitenkään itseäni uhatuksi. Saa nähdä, mihin tämä kehittyy, sillä selkeästi jonkinasteinen ihastus on Nereidillä meneillään. Ei vakavaa, mutta ko, tyyppi saa Nereidin omien sanojen mukaan hieman levottomaksi. Aiheesta Nereidin kirjoituksia täällä.

Sitten jokunen kuva:

 Tukeva ote. Tämä oli liikaa eräälle valokuvafoorumille. 

Ihq tisut. Maailman sexyimmät mun silmään.

Tämä niitä ainoita kuvia tältä kylpyläreissulta. Kuvaamiset jäi ymärrettävästä syystä..