lauantai 5. syyskuuta 2015

Fantasiaa putosi reaalimaailmaan: Minä, Nereidi ja Herra X

Tuoreet tunnelmat tapahtuneesta. :)

Mitä, missä ja milloin:
Lähdimme ihan hetken mielijohteesta pikku reissulle toiseen kaupunkiin. Baarissa heitettiin läppää, että näkyykö yhtään mielenkiintoista tyyppiä. Ei näkynyt.
Baari meni kiinni, ja meillä oli hieman jatkobilehaluja. Nereidi sattui huomaamaan yhden mieshenkilön(sanotaano nyt vaikka herra X), joka oli heittänyt jotain pientä flirttiä aikaisemmin illalla. Sanottiin tyypille, että jatkobileet olis aika hyvä juttu. Koitettiin katsella muitakin illan aikana tapaamia henkilöitä, mutta ei ketään näkynyt. Kyseessä ihan puhtaasti bilemeininki, joskin jostain syystä taka-alalla ajatuksissa oli myös fantasia-asiat mielessä.
Taustaksi voi ketoa, että meillä on ollut jotekin todella intohimoista lähiaikoina, vähintään kerran päivässä olemme rakastelleet, nimen omaan rakastelleet, sillä jotenkin seksuaalisuutemme on ollut hyvin intensiivistä ja läheistä. Ja Fantasiamme mahdolliseen toteutumiseen meillä oli laadittu säännöt jo paljon aikaisemmin. Spontaanisti tilanteen mukaan, kaikki muu on sallittua, paitsi limakalvokontaktit suutelemista lukuun ottamatta.

No, lopunperin meidän hotellihuoneeseen jatkoille tuli vain tämä herra X. Istuskeltiin sängyllä ja juteltiin. Hivelin Nereidiä, koska minun teki mieli aika paljon. Tajuttiin kumpikin, että tässä on ilmassa nyt muutakin. Herra X vaan ei tiennyt vielä mitään, vaan puheli lapsista, jne muustakin. Oikeastaan hänen kanssaan oli kiva keskustella kaikenlaista, fiksu tyyppi.
Aikamme juteltua, ja pari kalja lisää juotuamme Nereidi teki aloitteen suutelemalla herra X:ää minun olessa vessassa. Kuulin kyllä hyvin mitä tapahtuu. Kun tulin vessasta, Herra ja Nereidi vetäytyi toisistaan eroon. Tässä vaiheessa otin Nereidin syliin, ja aloin hyväilemään hänen rintojaan estottomasi. Herra X sanoi, että hän taitaakin tästä lähteä, johon me sanottiin, että älä lähde, jää. Tämä kaikki on ihan ok.
Tässä vaiheessa Herra X tajusi, että haluamme hänet mukaan sänkyyn. :)
Riisuin Nereidiltä mekon, ja kohta rintsikatkin, ja hyväilin hänen jo märkää pillua stringien päältä.  Nereidi kiemurteli kuumissaan. Kaaduimme sänkyn, ja Nereidi oli minun ja herra X:n välissä.
Herra X alkoi suutelemaan Nereidin rintoja ja hänen sormet löyti Nereidin klitoriksen. Itse suutelin Nereidiä suulle, ja hyväilin toista rintaa käsillä. Jotenkin minulla on mielikuva, että Nereidi sai ekan orkun jo tässä kohtaa.
Tämän jälkeen herra X oli siirtynyt Nereidin jalkoväliin kielineen. Homma piti pysäyttää, sillä emme olleet kertoneet X:lle sääntöjämme. X kuunteli, mikä on sallittua, ja ymmärsi hyvin. Tämä pieni lipsahdus, että X ehti kielineen pillulle, johtuin kyllä meidän kaikkien humalatilasta. Puhuttiin muutenkin asioista hyvin avoimesti, kerrottiin fantasiastamme, jne.
Kuva meistä ei ole ko. tilanteesta, sillä ei siinä kamerat mieleen tullut. :)

Meillä vierähti  sängyssä varmaankin vajaa 3 tuntia. Kiihottavimpia kohtia oli mm.se, että nain nereidiä takaa, ja herra X:n hyväili Nereidin klittaa ja suuteli rintoja ja Nereidin huulia. Nereidi sai kolme orkkua ihan peräkanaa. Oli myös kiihottavaa naida Nereidiä suuhun, (Nereidi kiihottuu suuhun naimisesta) ja nähdä, kun herra X sormeili Nereidiä. Muita pikku kohtia se, kun Nereidin käsi hyväili X:n kalua, ja se, kun itse panin Nereidiä, ja samalla näen hänen suutelevan kiimaisesti x:n kanssa.
Yhdessä vaiheessa sanoin X:lle, että Nereidiä kiihottaa se, kun mies runkkaa hänen nähden. Nereidi oli selällään makuulla, sormeili itseään, ja me olimme hänen molemmin puolin polvillaan, ja runkkasimme. Itse laukesin Nereidin rinnoille, mutta X ei tullut. Nereidi kyllä sai varmaan mahtavan visuaalisen shown. :)

X:llä jokin pikku brobleema kalunsa kanssa. Se ei tahtonut oikein seisoa, ja X hieman piilotteli sitä jalkovälissään, vähätteli pieneksi. Alkoholi lienee vaikuttanut asiaan. Sanoimmekin x:lle, että olisi ihanaa, jos hänkin nauttisi, saisi orgasmin. Hän vakuutteli nauttivansa kyllä. Mutta Nereidin kannalta homma jäi hieman vajaaksi, sillä hän olisi kyllä mielellään halunnut runkkailla orkut X:lle. Fantasiaammehan kuuluu hyvin voimakkaasti se, että kaksi miestä haluaa Nereidiä, joka on täysin huomion keskipisteenä. Seisova kalu kertoo tietenkin halusta, mutta joskus voi olal halua, vaikka ei seisokaan.

Tuon vajaan kolmen tunnin kuluttua tilanne oli se, että minä olin tullut pari kertaa, Nereidi varmaan kymmenesti, ja herra X ei kertaakaan. (Nereidi voi kyllä itse tarkentaa, kunhan kirjoittaa omat fiiliksensä) Oikeastaan tämä orkkujen määrä ei ole oleellinen asia, mutta kertoo se nyt jostain kuitenkin. Minä olin se joka sanoi, että eiköhän se ole jo hyvä aika mennä nukkumaan. Kiimaa ja halua oli ilmassa kyllä hyvin vieläkin, mutta jotenkin tuli sellainen fiilis, että tähän on hyvä lopettaa. Halusin olla kahdestaan Nereidin kanssa, ja kuulla tunnelmat.

Lähdin samalla ovenavauksella X:n kanssa, mentiin tupakalle. Siinä puhuttiin asiat selviksi, Miesmiehelle-tyyliin, ettei kellekään jää paha mieli. (Nereidi luottaa minuun tässä(kin) asiassa) X kertoi monta kertaa, että ei halua kiilata meidän suhteen väliin mitenkään, tai aiheuttaa harmia. Oli hienoa sanoa, että et sinä tai kukaan muukan pysty kiilaamaan meidän (minun ja Nereidin siis) väliin, meillä on niin luja suhde. Ja tämä on ihan taivaan tosi. :)

Palailin takaisin Nereidin luo. Maattiin ja ihmeteltiin tapahtunutta. Oltiin tehty jotain sellaista, mistä ei ole paluuta. Vieras mies on ollut sängyssämme, vaikkakaan ei ihan täysillä. Tunnelma oli kuitenkin hyvä. Kaikki meni tosi hyvin, lukuunottamatta tuota pientä suuseksilipsahdusta ja X:n kalun ongelmia.
Todettiin, että kännissäkin meillä pitää hyvin sovitut rajat. Tämä herättää minussa luottamusta. Mitään mustasukkaisuutta en kokenut. Ainoastaan aavistuksen sillä hetkellä, kun Nereidi silitti lempeästi X:n käsivartta. Sellainen lempeys ja läheisyys mielessään. Mutta tämä ei ole ongelmaksi asti tuleva asia.
Kerrottiin toisillemme, mikä oli ollut kiihottavaa, ja mikä ei.

Näistä jutuista kuumenimme laskuhumalassa, ja panimme taas. Puhuimme myös siitä, että laitetaanko viestiä X:lle, että tulisi iltapäivällä käymään uudelleen. Jospa hänellä silloin seisoisi. Mietittiin jopa sääntöjemme muuttamista laskuhumalan vallassa, koska olimme tavanneet mielestämme ok. tyypin, jolle naisen nautinto on pääasia. X olisi siis saanutkin panna Nereidiä (kondomin kanssa toki) ja Nereidi olisi halunnut X:ää. Sovittiin kuitenkin että mietitään tilannetta uudelleen, kunhan on nukuttu ja pää selvinnyt hieman.

Tämän jälkeen nukuimme tunnin, ja menime aamupalalle, joka oli onneksi aika myöhään vielä. Joskin ennen aamupalalle menoa ajauduime taas sänkyyn. Ja niin, aamupalan jälkeenkin rakastelimme vielä, aika pitkäänkin, jonka jälkeen tuli nukuttua hieman lisää. (Huonetta sai pitää iltaan asti)

Summa summaarum:

Oli todella kiihkeää ja kiimaista. Ja myös turvallista. Vaikka Herra X ei pannut, nuollut tai saanut suuhoitoa Nereidiltä, niin silti. Mitään miestenvälistä ei ollut yhtä leikkimielistä suudelmaa lukuunottamatta, hyvä niin. Kaluni on sen verran hellänä, että nyt ei kyllä pysty panemaan. Nereidillä sama tilanne, ja hieman huvitti, kun hän ei oikein pysty istumaan..Hih. :) Paneksittu on niin maan perskeleesti.

Miinuksena se, että X:llä ei oikein seisonut. Ja Nereidin mielestä X olisi saanut olla hieman hellempi, ja vähemmän tissi-pillu keskeinen. Tätä mieltä olen kyllä itsekin. Mutta makujakin on monia tietenkin.

Tunnepuolella omassa päässäni, ainakin tällä hetkellä koko tapahtuma näyttää hyvin kivalta. Vaikka Nereidi oli  kiimaisempana kuin meidän kahden keskisessä seksissä, en osaa yhdistää tätä kiimaa suoraan herra X:ään, Se oli se itse tilanne ja meidän fantasiat, kun teki kiihkon. Nereidi sanoikin, että ei olisi kiinnostunut X:stä muutoin.

Seuraamukset :)
Oma itsetuntoni miehenä ja  rakastajana kasvoi, kun näin, että X:n kosketukset ei olleet niin hyviä, kuin omani. Nereidi vahvisti tämän. Poikkeuksellista oli myös se, että sain ihan reilun orgasmin 6 kertaa. Yhteensä paneskelimme varmaan 10 kertaa. Tai siis oikeastaan mentiin sänkyyn joskus aamuyöstä, herra X oli mukana 3 tuntia, ja me jatkettiin iltapäivään saakka, ehkäpä 6 - 7 tuntia mitä nyt välillä tunti nukuttiin ja syötiin/käytin suihkussa. :)
Tämä lienee miehillä, varsinkin yli 40 v:lla harvinaisempaa, On aika miehekäs ja kyvykäs fiilis.  Tiedän myös vahvemmin, että olen Nereidille se maailman paras seksuaalisestikin, ja minulle tämä on tärkeää.

Luottamus Nereidiin kasvoi entisestään, ja tunnen läheisyyttä ja rakkautta entistä enemmän. Tämä oli täysin meidän yhteinen juttu. Uskallettiin yhdessä. Ja vähän sama fiilis, kuin kertoisi jonkin itselleen arkaluontoisen asian kumppanilleen ja saisi hyväksyntää. Siitä tulee hyvä mieli, luotamus ja avoimuus. Ja Nereidille ei liene epäselvää enään, että olisin mustasukkainen. :)

Tämänmoiset hieman harhailevat fiilikset nyt, kun tapahtuneesta on kulunut puoli vuorokautta. Ja ihan varmasti moni asia aukeaa pikkuhiljaa, kirjoittelen niistä sitten lisää.
Kiitos Nereidille, rakkaalle vaimolleni tästä, on mahtavaa kun saa olla ihan oma itsensä ja puhua mitä mieleen juolahtaa. Ihan yleisestikin.  Koskaan aikaisemmin fantasiani ei ole liittynyt parisuhdeseksiin. Nereidin kanssa se on kiva lisämauste, jota ei tarvitse eriyttää omiin itsetyydytyshetkiin. Siis ihan molemmin puolin.

Teimme myös päätöksen, että jos lähiaikoina on jotain bileitä, tms, niin emme lähde kimppailemaan/toteuttamaan fantasioita missään määrin kenenkään kanssa. (Todennäköisesti mitään ei tapahtuisi muutenkaan, mutta tämä sääntömme luo turvallisuutta kuitenkin.) Tässä tapahtuneessa saattaa olla aika paljon pohdittavaa, ihan positiivisessakin mielessä. Sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun fantasiamaailma tulee reaalimaailmaan, minulla ja Nereidilläkin. Itseensä ja seksuaalisuuteensa tutustumista.

Kimppaseksiä on toki monenlaista, mutta äkkiseltään sanoisin, että jos on todella hyvä, rakastava ja avoin parisuhde, niin homma saattaa toimia hyvinkin. Toisaalta jotkut tuntuvat harrastavan kimppaa sinkkuna, liki tuntemattomien kanssa. Se lienee tavallaan turvallista, koska pelissä ei ole parisuhde, joka voi tuhoutua.

Pari kysymystäkin on jo tullut mieleen:

Miten käy fantasian mielikuville, joka on ollut juuri tuo mmf? Kun seuraavan kerran runkailen itsekseen, ja haluan käyttää kiihokkeena fantasiamaailmaani,  niin kuvittelenko tuota tapahtunutta, vai kehittääkö mielikuvitukseni uusia juttuja?

Tuleeko tästä tapa?  Meneekö tämä tulevaisuudessa niin, että muutaman kerran vuodessa kimppaillaan? Kysyin muuten herra X:ltä, että olisiko hän halukas tulemaan joskus toistekin tapaamaan meitä. Hän sanoi, että kyllä sitä voi harkita. Oli kivaa, ja hän piti meistä ihmisinä muutoinkin.

Miten tämä tulee meidän normaaliin ja niin huikeaan seksiin? Siis varmasti jotenkin, mutta miten?

Jeps. Nereidi kirjottaa varmastikin oman jutun kokemuksistaan.

Ja hei, kommentteja saa laitella tuohon alle. Kiinnostaa erityisesti, miten muiden kimppailut on menneet. Tai voi laittaa myös mailitse, jos haluaa jotain privaatimpaa kirjoitella. neresea2@gmail.com.

T: Meripeikko <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti