tiistai 6. tammikuuta 2015

Mies haluaa vain panna ?

Olen luullut, että olen sinut seksuaalisuuteni kanssa. Olen luullut, että olen vapaa kulttuurimme ja uskontomme tuomista estoista. Mutta en taidakaan olla.
Nereidin kanssa on ollut erikoinen ajanjakso, ja seksuaalisuutemme on ollut ehkä hieman hukassa, tai ainakin hieman sivussa.  Kuukausi sitten käsiimme valahtanut avoimuus fantasioistamme aloitti jonkin suuremman prosesin ja itsetutkiskelun seksuaalisuuteemme kummallakin meistä.

Kirjoitan nyt omasta puolestani.

Olen varmaankin jonkinlaisessa tyhjiössä. Olen varmaankin menettänyt sen että minulla on ihan oma pikku salaisuus, oma salainen seksuaalisuus, joka ei ole ollut hyväksyttyä muiden ihmisten silmissä. Tällä tarkoitan osin kiihottumista ryhmäseksistä, ja osin myös brutaalimpaa ja suorempaa halun ilmaisua.

Nyt kun kerrankin minulla on maailman paras parisuhde, jossa voi olla avoin, ja jossa voi luottaa. Ja olen sitä koittanut itsekin ollakin. Niin minulla ei ole enää mitään omaa, johon olen tottunut virheellisesti. Ehkä näin. Muutos on jotenkin perinpohjainen. Tuttu totuttu toimintatapa ei olekaan enää olemassa. Esim se, että en koskaa aikaisemmin ole sanonut kenellekään: "tahdon panna sua". Asia on pitänyt ilmaista "mä haluisin mennä sun kanssa tonne peiton alle tekemään taikoja, tjs." Tuo Paneminen kun on kuulunut sanavarastossani tunteettomaan seksiin, ei rakasteluun. Mutta harjoitanko kuitenkin tunteetonta seksiä, panemista, jota en itselleni ole sallinut??

Saattaa olla myös niin, että olen  tuntenut kelpaamattomuutta, normeihin sopeutumattomuutta, koska olen kiihottunut myös kimppa-ajatuksesta, ja sen aikainen kumppanini ei sitä ole hyväksynyt. En tiedä. Kunhan heittelen tähän näitä ajatuksia.

Kun rakastelen tai panen Nereidin kanssa, niin ei siihen hetkeen tule mitään kolmansia osapuolia mielikuvissani. Olen läsnä ja nautin jokaisella solullani. En koskaan ole oikein osannut olla olematta läsnä seksissä. Joskus olen kokeillut ajatella jotain fantasiaa rakastelun aikana, mutta ei se vaan tuo mitään lisää. Mieluummin hetkessä kiinni. Ja jotenkin tuntuu naivilta alkaa kesken kiihkeyden puhumaan jotain kummallista: "kuvittele kuinka tuo vieras mies tulee kohta ja panee sua, kun minä väistyn tästä" jne. Vaikka ajatus tässä onkin kiihottava.

Mutta asiaan.
Minun seksuaalisuus. Koen kaiketi niin, että seksuaalisuuteni on kahtiajakoista. On olemassa ne hetket, jolloin rakastelen Nereidiä. Katson silmiin, suutelen, kuiskin korvaan rakastavani. Sellaista hidastakin, tunteelista seksuaalisuutta. Läheisyyden tunne on hyvin voimakas. Haluan tuotaa toiselle mielihyvää kaikilla osa-alueilla, haluan tuntea itseni rakastetuksi. Haluan kosketella, haluan leikkiä, nauraa, hymyillä, suudella.. Haluan että minua rakastetaan.

Sitte se toinen puoli. Silloin pannaan, nussitaan naidaan. Otteet on kovempia. "haluan panna sua takaapäin. Ime mun kyrpää, voi kuinka sun pillu on liukas ja märkä, tahdon naida sitä". Se on sellaista itsekkäämpää kiihkoa, halua panna rajusti. Ei siihen liiity mikään kipu, alistaminen, tms. Se vaan on niin testosteronin kyllästämä silmitöntä himoa ja halua. Ja on aivan helvetin ihanaa, että Nereidin kanssa on tätä kumpaakin. Itseasiassa ensimmäistä kertaa elämässäni löydän itsestäni miehisen, testosteronia täynnä olevan puolen reilummin. Tai on se ollut, mutta ensimmäistä kertaa se voi olla vapaa, ja sitä rakastetaan.
Tämä pelottaa minua, koska elämäni aikana tämä brutaalimpi miehisyys on ollut halveksittavaa, eniten omasta mielestäni. Kunnollinen mies ei pane, se rakastelee. ?? Ja olenkin pitänyt naisia, jottka panee, nussii, jne, pintapuolisena ja sivistymättömättöminä. Sairasta ehkä.

Mistä sitten olen tälläisen ominaisuuden itseeni onkinut? Miehenmalli, jossa en saa olla ehkä mies? No isältäni varmaan, ja sen ajan (80-luku) ilmapiiristä, jolloin tavoiteltiin ylitasa-arvoa, uranaiseksi pyrkivät kovat naiset haukkui miehet kelpaamattomiksi vätyksiksi, jotka haluaa vaan nussia. Kovin ristiriitaista. Itseasiassa -80 -90 lukujen musiikkikin oli aika estotonta, Samantha Fox, Sabrina, jne... heh.
Isäni oli hyvin tasainen ja järkevä, älykäs ja sensitiivinen. Äitini taas sekoili toisinaan, oli väkivaltainen joskus isääni kohtaan kännissä, jne. Asia jota silloin ei ollut olemassa: Naisten väkivaltaisuus. Ei kylläkään koskaan minua lyönyt.

Miehen tulee olla perheessä tasapainottava, ja mies siirtää omat tarpeensa sivuun perheen edessä. Ja miehen pinnan pitää kestää, vaikka vaimo olisi tasapainoton. Mies pyytää vaimoltaan vaimon kuvittelemia tai päättelemiä asioita jopa anteeksi, joita ei ole tehnyt, jotta perheessä säilyisi lapsille hyvä ilmapiiri. Että tälläinen malli minulla.

Oma miehisyyteni on perustunut paljon hellyyteen ja tunteellisuuteen. Se ei ole mies, joka ei itke. Näin olen opettanut lapsellenikin välttääkseni sen virheen: "Ole iso poika, eläkä itke" sanonnan, koska se tekee vain koko elämän kestäviä tunnelukkoja. Pahimmillaan mies tulee väkivaltaiseksi, koska ei ole sallittua ilmaista tunteitaan.
Ja nyt sitten minun halutaan panevan, eikä rakastelevan. Ja minä haluan panna, olen salaa ihaillut ihmisiä, jotka panee. Itse olen sulkenut sen näköjään pois minusta. Olen "itseltäni salaa" lukenut netistä, kuinka ihmiset harrastavat villiä seksiä tuntemattomien kumppanien kanssa, kuinka miehet panevat vaimojaan, ja vaimot haluavat puolison kyrpää, jne.. Itse olen vain rakastellut, ennen Nereidiä.

Ja totta, parisuhdeseksi on maailman parasta. Hieman tuntemattoman ihmisen kanssa voi panna. Se voi olla vapautunutta, koska pelissä ei ole paljoakaan, esimerkiksi parisuhdetta ja rakkautta. Voi olla näennäisesti avautunut ja vapaa, koska ei tarvitse pelätä, koska on helppo vetäytyä läheltä pois. Rakkaan ja luotettavan parisuhdekumppanin kanssa rakastellaan, se on hyvin tunteisiin menevää. Aivan taivaallista.
Mutta ihan parasta ja minulle uutta on se, että maailman ihanimman ihmisen kanssa voi myös panna. Ja se paneminen on vaan niin paljon hienompaa, kun on syvin mahdollinen luottamus. Tunnen itseni niin mieheksi, kun Nereidi kiihottuu minun fyysisestä olemuksestani, saa orgasmeja, jne.. Se tunne, kun voi vaan antaa mennä ilman että tarvitsee huolehtia tai olla tunteellinen mies...

Tämä liittyy myös siihen, että seksuaalinen itsetuntoni on heikko toisinaan. Kyselen Nereidiltä, että olenko oikeasti hänen paras seksikumppani. Sen tiedän, että rakkauteni riittää loistavasti , ja osaan rakastaa ja huolehtia. Olen varmasti poikkeuksellisen hyvä mies kumppanilleni, ja poikkeuksellisen hyvä isä lapsille. Mutta seksi. Olen ollut kateellinen niille miehille, jotka saavat naisiltaan huomiota suorempaan, tekemättä mitään, olemalla vaan mies. Riitänkö, panenko tarpeeksi, olenko tarpeeksi "äijä", koska en koskaa ole saanut olla "äijä". Vaikka suurin osa entisistä kumppaneista onkin sanonut, että seksi kanssani on ollut hyvää, silti en usko sitä. Koska olen jotenkin alitajuisesti huomannut, että se "äijämäisyys" on puuttunut. Kunhan sanovat, kun eivät halua loukata, tjs. Tätä kyllä olen itsekin tehnyt jossain suhteessani.

Vittu, kaikenlaista sitä löytää itsestään. Nyt täytyy ottaa uusi sivu elämässä, alkaa työstämään tätä, vapautua noista turhista ajatuksista, antaa mennä vaan halujen mukaan avoimesti.

Ja yksi lempisanonnoistani on se, että "ihminen itse itsensä rajoittaa, ei muut" ja näinhän se on kohdallanikin.

Ja heitän pallon myös naisille, jotka sanoo miehilleen: "Sä haluut vaan panna mua" Vtf ?? Totta helvetissä haluan panna, sillä olen mies, ja osoitan mielenkiintoa myös seksuaalisesti. Eikä se tarkoita TODELLAKAAN sitä, että mies on jokin kone, joka panee kaikkia koloja mekaanisesti ja itsekeskeisesti. Ja mies kyllä valitsee tarkoin, ketä haluaa panna, ja kelle sen sanoo. Nainen vois ilmaista hellyydenhaluaan muutoin, kuin syyllistämällä miestä. "haluun sun kainaloon, kun siinä on niin turvallista, mut en halua panna nyt" - Vaikka noinkin. Kaikki seksuaalisuuteen liittyvä negatiivinen palaute vain pahentaa tilannetta. Vittu mitä idiootteja minulla kumppanina aikoinaan onkaan ollut. (Sori, heh)

Toinen pallo naisille: Oletteko sinut oman seksuaalisen halunne kanssa? Jos ette salli itsellenne halua sextailla, panna, nusasta, niin ette varmaan salli sitä miehellennekään. Provosoivasti sanon, että turha tulla valittamaan, jos ei kestä kommenttia: Oletpa seksikäs nainen. Se on huomionosoitus mieheltä, ja pitää sisällän paljon muutakin. Nauttikaa huomiostanne. :) Niin, naisten fantasiatilastoissa killuu hyvillä sijoilla "pano porttikongissa tuntemattoman kanssa" ..

Sitten vielä sellainen kommentti, että yhtälailla seksuaalisuus on läheisyyttä miehellekin. On vain niin, että moni mies ei vaan osaa esittää asiaa kovinkaan kauniisti. Tunteista puhuminen kun on tabu vieläkin joillekin miehille. Ja jos naisen suhtautuminen miehen tunteellisuuteen on negatiivinen, niin tilanne ei muutu miksikään. Käsi sydämmelle, naislukijat: Kuinka monta kertaa mies on itkenyt huoliaan teille, vai oletatteko perusajatuksena jopa, että mies on vahva ja kova kuin muuri ??

Ja jotkut iltasanomien "haluaako mies vain seksiä" - jutut on omiaan lisäämään epävarmuutta ja sekopäisyyttä.

Elikkäs.. jonkinaista huora-madonnaa minussa kuitenkin on. Josta vapautuminen on juurikin meneillään. Kiitos siitä tämän parisuhteen. :)

Ja sit kuva keventämään tekstiä, ja terapiaksi itselle: Nereidin jalat, jotka haluan levittää, suudella hänen ihanaa pilluaan, ja panna niin maan perkeleesti, että taju lähtee. En muiden, vaan juuri Nereidin, joka saa kaiken seksuaalisen haluni ja himoni yhä estottomammin tästäkin eteenpäin.


Nereidi kirjoitti oman juttunsa tästä, toi uudempi julkaisu.
Edit: Piti korjata, kun tää läppäri heittää toisinaan rivejä sekaisin. Eli jos oli jotenkin kummallista tekstiö, niin ihan olin selvin päin... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti