torstai 11. joulukuuta 2014

Miehen erektio, seisooko?

Päivittelin tuossa noita oikealla olevia linkkejä teksteihin, heitin pari galluppiakin, ja ajattelin kirjoittaa samalla seisomisesta.

Jokaisella miehellä on joskus erektio-ongelmia. Mieli sanoo, että seiso nyt perkele, mutta muna ei suostu yhteistyöhön. Se kun on vaan niin, että muna elää omaa elämänsä. Ei sitä voi käskeä.

Periaatteessa naisella on myös erektio, onhan naisellakin paisuvaiskudosta. Klitta "seisoo", emätin tiukkenee, jne. Minusta on hirmu kiihottavaa, kun Nereidin klitoris oikein työntyy esiin, on kova, varsinkin ennen hänen orgasmiansa. :)

Mutta mies. On kovin lannistavaa, kun olisi hirvesti halua, mutta ei vaan seiso. Seisominen tapahtuu lihasvoimalla lopunperin, ja jos on muutenkin veltto olo, niin kovan erektion aikaansaaminen on mahdotonta. Naisille tiedoksi, mies voi haluta naistaan todella paljon, vaikka erektiota ei syntyisikään. Eli älkää mitatko miehenne halua ja omaa haluttavuuttanne suoraan miehen seisomisen määrällä, kyrvän kovuudella. Toki jos miehellä ei juuri koskaan seiso, niin vituttaahan se. Ehkä kauheinta, mitä mies voi naiselle sanoa, on se, että eihän sulla edes seiso. Se menee suoraan itsetunnon ytimeen.
Nereidi tuumasi kerran tuossa, kun suihkusessio meni hieman pieleen, kun en jaksanut jostain syystä panna ja olisin halunnut seksiä sängyssä, "olishan me pantu, mutta sulle ei edes seisonut suihkussa" Prkl, että se jäi kalvamaan mieltä. Mutta Nereidi pyyti asiaa anteeksi, ja se hälventi hieman mieltäni. Joskin toisinaan yhä edelleen tulee mieleen suihkussa, että kun mulla ei seiso, ja toivoo, että nyt seisoisi.

Erektio-ongelma on kierre. Seksin aikana hukkaa kiihottuneisuuden, kun ajatukset täyttyy vain siitä, että seisooko minulla. En ole koskaan käyttänyt mitään viagraa, tms kamaa. Mutta sen olemassaolo helpottaa mieltä sinällään. Jos joskus ei seiso ollenkaan, niin on jokin apu olemassa.

Miksi sitten pitäisi seisoa? No onhan se miehen mitta, miehen kyky olla Mies. Miehelle on tärkeää se tunne, että pystyy tyydyttämään naisensa seksuaalisesti.
Minä ja Nereidin käsi.. :)

Pari yksinkertaista faktaa kyrvästä niin miehille kuin naisille.
-sillä on oma tahto.
-jos seisoo, niin silloin on kiihottunut
-jos ei seiso, niin voi olla yhtä kiihottunut
-orgasmin voi saada ilman että seisoo.
-seisomista ei voi mitenkään hallita.
-nainen, et ole huono, vaikka aina ei seisoisikaan.
-tehokas tapa saada erektio-ongelma on se, että mietii, seisooko vai ei
-nainen, älä kritisoi miehesi erektiota.
-seisominen lähtee aivoista, ei kovasta runkkaamisesta. Mies ei ole mikään kone.Kukin kiihottuu eri asioista.
-miehet ei juurikaan keskustele keskenään erektio-ongelmistaan.
-aamuerektio on luonnon tapa pitää ilolihakset kunnossa.
-erektio voi lakata kesken panon, kun fyysisesti ei vaan jaksa.

Kumppanin osuus.
Itse allekirjoitan sen, että naisella on todellakin väliä. En olisi ikipäivänä uskonut, että jaksan paneksia 14 h putkeen, joka meillä Nereidin kanssa tapahtui suhteemme alkumetreillä. Joissakin edellisissä parisuhteissa minulla on ollut pienehkösti erektio-ongelmia. Joutunut joskus pannessa tsemppaamaan itseään kaikenlaisilla mielikuvilla, etc. Sitten sinä on miettinyt, että kai se ikä alkaa vaivaamaan, tupakointi ja kaikki muukin.. Kunnes tapasin Nereidin. Oikeasti en edes pitänyt mahdollisena sitä, että saman päivän aikana voi paneksia monta kertaa. Vieläpä peräjälkeen. Niin että ei ole taukoa kuin pari minuuttia. Mahtavaa! Tätä tapahtuu meillä ihan jatkuvasti, ja tuntuu siltä, että alkuhuuman jälkeen seksuaalisuus vaan lisääntyy. :)
Nereidi saa minut tuntemaan itseni miehekkääksi mieheksi, ja se vain lisää halukkuuttani.
Yhteenvetona sanon, että jos olette menossa uuteen parisuhteeseen, ja alkaa erektio-ongelmat, niin kannattaa miettiä, mikä kumppanissa mättää. Jos on kohtuu terve seksuaalisuus, niin kyllä luonto hommat osaa hoitaa. Se kenen kanssa seksi sujuu loistavasti, on syvällistä ja tunteellista, ja jota haluaa vain lisää koko ajan, niin hyvin todennäköisesti hän on oikeaa kumppaniainesta.

Se että penis elää omaa elämäänsä, koen sen esim. niin, että tulen Nereidin lähelle ja minulla alkaa seisomaan, vaikka ei olisikaan mitään sen kummempaa kiihoketta.

Henkisesti, kaikki hampaankolossa olevat negatiiviset asiat ja puhumattomuus, saa monesti erektion hyytymään. Eli puhetta peliin.

Apuvälineet:
Viagran, tms vastaavan kokeilu ihan viihteeksi voisi olla jännää sinällään. Tuttu puhui joskus, että Cialis, vai mikä se on, olisi paljon parempaa kamaa. Sanoi myös, että ukosta loppuu puhti ja muna vaan seisoo. Olen kuullut, että naisillekin on kehitteillä, tai ehkä jo olemassa omaa "viagraa". Mutta näissä kaikissa on se hassu puoli: pitää muistaa, että seksuaalisuus ei ole suoritus. Ei siitä silloin kukaan nauti, se jää tyhjäksi jotenkin.

Penisrengas, se lienee helpoin tapa lisätä erektiota. Itselläni on ollut, ja se tuntuu ihan hyvälle. En kuitenkaan koe sitä miksikään seisontatueksi. Kunhan vaan seisoo hieman kovemmin. Penispumpuista ei ole kokemusta, sen verran tiedän, että ei ne kokoa ainakaan kasvata, pysyvästi siis.

Oma kokemukseni sitä, että ei seiso, ja tekee mieli.. Silloin on vaan otettava "sessio" uudelleen, alusta, rauhassa. Esim olen Nereidin päällä, ja jostain syystä tunnen, että alkaa hiipumaan. Silloin pysähdyn, otan tuntumaa, suutelen, hyväilen, jne.. Sitten siitä se alkaa pikkuhiljaa uudelleen. Tavallaan tipahdin "samalta aallolta" Nereidin kanssa, ja pitää ottaa yhteys uudelleen. Näin sitten jaksaa panna vaikka puoli yötä, jos vielä malttaa olla tulematta pidemmän aikaa. Fiilistä, tunneyhteyttä, rakkautta.. Rentoudu ja koe kiima..

Mielenkiinnon vuoksi Granaattiomenaa naisille ja jo vain panettaa: linkki

Nereidi kommentoi granaattiomena-juttuun: En ole moisesta tiennytkään. Granaattiomena on aina ollut lempihedelmäni. Ja sen mehu sitä parasta. Myös kaikki granattiomenantuoksuiset vartalovoiteet ja suihkusaippuat ovat olleet listaykkösiä. Melkein koomista.

Nereidille kysymyksiä taas:

Mitä koet, jos miehellä ei seiso? 
Joskus 19-vuotiaana menin elämäni toiseen parisuhteeseen, ja miehelle tuli kausia jolloin tätä ikävää erektio-ongelmaa ilmeni - otin todella pahasti itseeni. Luulin että todellakin kyse oli minusta, eikä tämä mies sitä ajatusta korjannut. Minulla on aina ollut miespuolisia ystäviä, kuuntelin sitten erään hyvän ystävän ajatuksia aiheesta ja mieleni sai rauhan :)

Miten suuri osuus sinulla on omasta mielestäsi miehen erektioon?
Kyllä mielestäni nainen voi näihin asioihin antaa oman osansa. Myös sillä ikävällä tavalla. Meripeikko kertoikin kun olin niin saakelin epäreilusti ja kurjasti silloin erään kerran asiaa kommentoinut. Kaduttaa vieläkin. Siis ihan oikeasti kaduttaa. Minä ja minun temperamenttini :(
Nainen voi osoittaa miehelle ettei se erektion hiipuminen ole mikään maailmanloppu. Hellyyttä ja suutelemista, varsinkin suuseksiä kehiin. Kaikessa rauhassa, ilman mitään vaateita. Heittäytyy tavallaan siihen tilanteeseen ja toimii vaistojensa mukaan. Kokemusteni perusteella toimii!
Mies, samoin kuin nainenkin, tarvitsee sitä positiivista palautetta omasta sukupuolisuudestaan. Jos minun mielestäni Meripeikko on Miesten Mies, seksikäs ja haluttava, jonka kanssa seksi on taivaallisinta koskaan - totta mooses se asia kannattaa kertoa!

Miten ilmaisisit miehelle, että et ole tyytyväinen hänen erektioon?
Jaa-a. Ottaisin ehkä asian avoimesti esille. Ilman mitään tunnelatinkia ja valmista mielipidettä. Että mitä voitaisiin asialle yhdessä tehdä. Jos minulla olisi vastaavia naisen ongelmia (kostumisongelmia, tai yleensä ei vaan kiihottuisi) niin haluaisin että mies juttelisi asiasta kanssani samoin periaattein.

Tapahtuuko naisen erektiossa samaa, kuin miehen, että joskus clitta lopettaa "seisomisen" vaikka mieli tekee?
Enpäs tiedä. En ole jutellut ystävättärien kanssa asiasta, en myöskään lukenut siitä mitään. Itselläni ei tuollaista tapahdu. Kun kiihotun niin se on menoa sitten. Jos joskus on jotain keskeytymistä (puhelin alkaa soimaan, joku lapsi tai anoppi huhuilee että missä ollaan, koirat alkavat vahtihaukkunsa etc etc) niin pääsen kyllä sadasosasekunnissa fiilikseen takaisin.

Haluaisitko joskus kokeilla potenssilääkkeitä, siis meripeikkoon?
Juu ei kiitos. Minut varmaan pantaisiin puhki. Jos Meripeikko itse haluaisi ihan uteliaisuuttaan testata, eihän minulla sitä vastaan mitään olisi. Täytyisi vain henkisesti valmistautua tulevaan :D Ja varmaan käytännön tasolla myös. Että seuraavaan pariin vuorokauteen ei nukuta ja käden ulottuvilla olisi se parin päivän henkiinjäämispaketti. Ruokaa ja juomaa ja kipulääkkeitä (naurua).

Haluaisitko kokeilla itse  "naisten viagraa"? Vaikka lienet viimeinen henkilö, joka sitä tarvitsee.. :)
Minä olen niin seksuaalinen olento, ettei ole tullut mieleenkään. Tarvetta ei ole ollut koska haluan seksiä melkein koko ajan :D :D Tietysti jos jotain ongelmaa ilmenisi, eikä puhuminen auttaisi niin ehkä sitten. Voin hyvin kuvitella että moisista ongelmista kehkeytyy helposti kierre, niin naisille kuin miehillekin. Jos sen kierteen saisi tilapäisen avun kautta katkaistua, niin ehdottomasti kannattaa kokeilla. Jos apulääkkeen käyttämisestä tulisi jatkuvaa, niin silloin ehkä asiaa kannattaisi tutkailla tarkemmin ja eri näkövinkkeleistä.
Uteliaisuuden kannalta olisi ehkä kiva kokeilla, viereen toinen setti henkiinjäämispakettia.

Onko seksuaalisuus sitten pelkkää naisen märkyyttä ja miehen kivikovaa stondista? Ei todellakaan. Oikeastaan itseäni ei periaatteessa harmita, vaikka aina ei seisoisikaan. Eli ei kannata kulminoida ajatuksiaan pelkkään miehen orgasmiin. Itseasiassa nautin ihan yhtä paljon, kuin naisetkin, seksistä, jossa en saa orgasmia. Ja kyllä, toisinaan en halua tulla, sillä siitä jää kiva kutina pidemäksi aikaa.

Sitten vielä sellainen pointti. Jos on ollut koko päivän pientä flirttiä ja kiusoittelua, eli on ollut sellainen puoli- tai kokostondis pidemmän aikaa, niin sitten illan tullen, kun on mahdollisuus oikeasti paneksia, niin ei enää seisokaan niin terävästi. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että lihakset, jotka patoaa verta penikseen, väsyyhän nekin. Nou hätä, se on normaalia. Pikapanoissa saattaa oilla paljon terävämpää seisokkia toisinaan. Veikkaisinkin, että jo yhden tunnin jatkuva seisokki saa homman hyytymään, halusi tai ei. Ja tauko on paikallaan. :)

Kommentteja tähän alle tai mailiin saa heitellä. maili löytyy yhteystietosivulta. :)






tiistai 9. joulukuuta 2014

Vilauttelua eli naisen ekshibitionismi

Nyt viime päivinä ollaan Meripeikon kanssa juteltu seksifantasioista. Paljon.
Kaikki lähti tästä kimppaseksi-ajatuksesta. Taas yksi jännä oivallus parisuhteesta. Että meidän fantasiat kohtaavat, siis nehän ovat miltei identtisiä! On se avoimuus vaan niin kaikenkattava asia. Aikaisemmissa suhteissani ei kyllä moiselle avoimuudelle ole ollut mahdollisuutta, siksi (ja myös miljoonan muun asian vuoksi) tämä onkin se maailman parhain ja ihanin suhde.
Puhuminen ja asioiden jakaminen on syventänyt rakkauttani Meripeikkoon vieläkin enemmän. Maailman ihanin mies!

Sitä kolmen koplaa ollaan käsitelty aika paljon. Tänään matkalla ruokakauppaan puhuttiin muista fantasioista. Vienosti kerroin (kaupan parkkipaikalla, hih) yhdestä fantasiastani jossa Meripeikko on mukana. Tämä fantasiani on "aiheuttanut" minulle monen monta orgasmia:

Ollaan jossain bileissä (tai baarissa). Ympärillä on paljon ihmisiä, pöytien ääressä, sohvilla. Puheensorinaa ja välillä jossain yltyy iloinen naurunremakka. Musiikkia. Istutaan Meripeikon kanssa pöydän ääressä. Jutellaan siinä pöytäseurueessa kevyesti kaikenlaista. Meripeikko pitää välillä kättään lanteillani, minun käteni on hänen reidellään. Tai välillä suukotellaan kevyesti. Siis juuri niin kuin toimimme ihan in real life :)

Minulla on päälläni musta mekkoni, vartalonmyötäinen lyhyt mekko jossa on leveä pitsireunus. Stay-upit ja kunnon korkkarit. Erkanen seurueesta siirtyäkseni naistenvessaan. Takaisin tullessa minulla on stringit tiukasti nyrkin sisällä. Kukaan ei huomaa. Ei myöskään Meripeikko, kunnes vaivihkaa otan hänen kätensä käteeni ja sujautan stringini hänen käteensä. Meripeikon ilme pysähtyy, mutta ihailtavalla tyyneydellä hän siirtää stringini housujensa taskuun. Huomaan samalla että peikkoni housuissa pullottaa... Omat poskeni tuntuvat kuumenevan, ja alapäässä alkaa tuntua tuttu sykkiminen. Istahdan takaisin Meripeikon viereen. Vastapäätä istuu sohvalla ja parilla nojatuolilla muutama tuntematon mies. Yksi näistä miehistä katsoo ohimennen kohti pöytäämme. Siirrän jalkaani polvelta toiselle, ikään kuin aivan hienokseltaan viestittäen ettei hameen alla ole yhtikäs mitään. Double check... mies kääntää nopeasti päänsä takaisin ja on todella hämmentyneen oloinen. Siirrän Meripeikon käden reidelleni ja käännähdän niin että hameen toinen reuna nousee ylemmäs. Huomaan nyt vastapäisen miehen tuijottavan minua miltei koko ajan. Ajoittain hän hajamielisesti kommentoi jotain seurueensa juttuja mutta katseensa kiinnittyy minun alapäätäni kohti. Keskustelemme Meripeikon kanssa omassa seurueessamme täysin normaalisti, ilmekään ei värähdä. Samalla Meripeikko hivelee jalkaani, reittäni pitkin yhä ylemmäs. Hänen sormensa tavoittaa jo kostuneen pilluni. Nostan polven pois toisen päältä, päästän Meripeikon sormet määränpäähänsä. Vastapäinen mies ei voi olla huomaamatta pikkareitteni puuttumista. Vilkaisen nopeasti, ja kyllä - mies tietää hyvin tarkkaan missä mennään.

Kuiskaan Meripeikolle korvaan kutsun ulos, vaikka tupakkatauolle. Nousemme pois pöydästä ja Meripeikko kaappaa minut suurten käsivarsiensa syleilyyn, maistan suudelmassa hänen kiihkonsa. Siirrymme ulos, jossa on muutamia muitakin tupakoimassa. Nurkan takana ei ole ketään... Meripeikko kääntää minut seinää vasten, avaa housunsa ja nostaa hameeni lantioilleni. Ja nai saaden minut aivan pyörryksiin nautinnosta. Huomaan kesken kiihkeän panemisen sen vastapäisen miehen seisovan vieressä. Hänen tulisissa silmissään paistaa halu. Jatkamme naimista, Meripeikko on kivikovana ja oma märkyyteni valuu reisiäni pitkin. Mies katsoo kysyvästi Meripeikkoa, ja sanaakaan sanomatta siirtää voimallisesti mekkoni yläosaa jotta rintaliivini paljastuvat. Hän ottaa rintani esille ja hyväilee niitä aukaisten toisella kädellään housunsa, ja ottaa kovan kalunsa esille. Tämä mies puristelee rintojani, kumartuu suutelemaan minua ja runkkaa kovaa kulliaan...

Siihen tämä fantasia oikeastaan sitten loppuukin. En tiedä miten tuo tuosta voisi jatkua. Jatkuisiko se niin että mies hyväilisi ja suutelisi minua Meripeikon naidessa rajusti. Ja runkkaa itseään. Vai tulisiko vieras mies mukaan, työntäisi kullinsa suuhuni ja sen jälkeen naisi minua...

Kiihottavinta tässä oli se seksuaalinen jännite. Se että vilauttelin. Olen monestikin haaveillut rohkeudesta tehdä niin. Aiemmin minulla on ollut kokemusta tästä "julkisesta hivelystä", ja se olikin aika kiihottavaa. Mutta nyt ei kyse ole siitä julkisesta sormettamisesta/runkkaamisesta. Vaan siitä että joku ulkopuolinen näkee ettei minulla ole mitään alusvaatteita. Joskus olen myös itseäni tyydyttäessä haaveillut siitä, että joku näkee, tirkistelee, kun sormetan itseäni. Tai joskus suihkun jälkeen olen herkutellut ajatuksella, että joku näkee kun nostan toisen jalkani sängylle ja levitän vartalovoidetta keholleni.

Luulen että tätä vilauttelemisintoa löytyy naisilta melko paljon. Ei se rajaton rusketus muuten tulisi mieleen. On ihana olla miehen seksuaalisen kiinnostuksen kohteena.

Kun mies vilauttelee itseään, hänen kimpussaan ovat ISIS, kansalliskaarti, FBI ja Putinin ydinohjukset. Kun nainen vilauttelee, jokaikinen mies toivoo olevansa silloin näkemässä.
Heh - onneksi olen nainen.

Ja nyt meripeikko kommentoi tätä puolikovana. Toi fantasia oli kovin kiihottava, Itseasiassa se todellakin oli yhteinen,  tai siis kumpikin oli sitä ajatellut.
Taitaa mennä tuo fantasia jo kimppaseksin puolelle, ainakin lopussa. Mutta tuohon asti, kun vilautellaan miehille, ja mies saattaa tulla koskettelemaan,, se on hyvinkin kiihottava mielestäni.

Huomion keskipisteenä olemisesta tässä kaiketi on kyse. Nainen haluaa tulla halutuksi, ei siinä ole sen kummempaa. Ja hyvän kumppanin kanssa turvallisessa ympäristössä, järki päässä se on varmastikin ihan normaalia. Luulen,että tällä kohtaa naisilla on hyvin estynyt ajatusmaailma. Joku saattaa mielessään ihan salaa ajatella, mutta hylkää ajatuksen heti: Herranjumala, sehän ei ole soveliasta, ties miksikä huoraksi oma mieskin luulee. :)

Toimeksi:
No, päätimme niin, että jossain ravintolassa tätä kyllä kokeillaan, Silloin kun mieli fiilis on hyvä. Raportoidaan tilanteesta sitten :) Kuvittelen tilanteen jotenkin näin:
Istutaan pöydässä, jo muutenkin hieman kiimaisena. Suudellaan välillä. Ihan rauhassa Nereidi avaa hieman sääriään puolittain pöydän alla ja minun sormeni liukuu kiimasta kostuneeseen pillun huulille. Sormeni alkaa pyörittelemään klitorista määrätietoisin liikkein. Nereidi koittaa olla paikallaan, niin että kukaan ei huomaisi mitään. Tiedän, että se on Nereidille vaikeaa, ja väkisinkin hän kiemurtelee. Koitetaan tehdä asia niin, ettei kukaan tavallaan huomaa, Mutta huomaahan sen. Välillä lopetan, juodaan viiniä tai olutta.
Suutelen taas... ja laitan sormeni uudelleen Nereidin jalkoväliin. Se joku, joka asiaa tarkkailee, näkee Nereidin ilmeestä kiihottuneisuuden. Hän näkee, kuinka silmät menee kiinni, huulet kaareutuu, pää taipuu hieman taaksepäin, Ja kasvoille tulee nautinnollinen ilme. Hän näkee, kuinka kaula alkaa punoittamaan kiihotuksesta ja kovettuneet nännit alkaa näkymään paidan läpi. Oma kyrpäni on tässä vaiheessa kova kuin rautakanki... :) Nereidi saattaa tarrautua siihen farkkujeni läpi.

Tämä kolmas osapuoli, luulen, että hänkin on aika kiihottuneessa mielentilassa. En tiedä, mitä tässä sitten tapahtuu.. Toden näköisesti lähtisimme Nereidin kanssa etsimään jotain syrjäisempää paikkaa, jossa panisin häntä. Wc, jokin nurkkaus, tms. Voisin ottaa hänet edestäpäin seinää vasten, tai takaapäin.
Tai sitten.. kiihkoilemme siinä niin kauan, kun tämä kolmas osapuoli tulee luoksemme. Hän on varmaan jo tajunnut, että on jotenkin osallinen tätä hommaa. Hän istuu viereemme, niin että nereidi jää meidän väliin. Keskustelemme jotain, ja hänen käsi alkaa hyväilemään nereidin reittä. Tilanne on sähköinen. Mies juttelee kanssani lisää jotain,  hymyilee minulle. Nereidi nojaa taaksepäin. Oma käteni on Nereidin toisella reidellä, sormet pillun huulilla. Mies siirtää kättään, ja tunnen sormemme osuvan yhteen pöydän alla. Minä vedän käteni hieman pois, ja miehen sormet painuu Nereidin litimärkään pilluun. Nereidi on jo hieman muissa maailmoissa, ja minä katselen ympärillemme, huomaako kukaan muu. :)
Mies sormeilee Nereidiä, ja suutelee samalla häntä.  Sanon Nereidille korvaan, että lopeta. Nereidi tarttuu miestä kädestä, ja siirtää sen pois jalkovälistään, vaikka ei ehkä haluaisi, ja koittaa ryhdistäytyä. On mielestäni Nereidin homma lopettaa tilanne. Jos sen teen minä, niin saan vain "mustasukkainen ukko" maineen tältä mieheltä
Tässä vaiheessa vaihtoehtoja on kaksi. Karistellaan miekkonen porukasta ja lähdetään kahdestaan panemaan ihan vitusti jonnekin kulman taa, Tai sitten se, että se mies tulee mukaan. Mutta .
En halua, että  ihan tuntematon mies panee ihan tuosta vaan Nereidiä. Meillä on pelissä koko elämä, ja esim jokin sukupuolitauti tekisi tälle meidän seksuaalisuudelle niin hirveesti hallaa, Suhteemme on ihan paras, kaunis ja niin syvällinen. Mikään muu ei ole niin tärkeää, kuin suhteemme ja rakkautemme. Se mahdollistaa kaiken tämän ainutlaatuisen seksuaalisuudenkin.

Tämä meni oikeastaan aika fantasiapohjalle nyt, mutta pointti lienee tuli selväksi. Itseasiassa naisten terveestä ekshibitiosta on aika vähän juttua. Se joko tuomitaan sairaaksi, tai muuten kummalliseksi. Omasta mielestäni siinä ei ole mitään sairasta, joskaan sen ei tarvitse kaikilla mennä niin pitkälle kuin tuo äskeinen fantasia. Kukin tavallaan. Ja kuuluuhan naiseuteen se, että haluaa olla halun ja kiinnostuksen kohteena.

Meripeikko kiittää ja kumartaa, lähtee suihkuun Nereidin kanssa. Muistelee viimeyötä, jolloin tuli Nereidin rinnoille, kun Nereidillä on menkat, ja sängyssä naiminen on hiukka sotkuista.

Edit: Näistä meidän fantasioista puhuminen on kiihottanut meitä niin paljon, että ollan paneksittu kuukautisista huolimatta joka päivä, lähinä suihkussa kylläkin. Nuo kuukautisajat nimittäin ovatkin olleet meille niitä ainoita päiviä, jolloin ei olla seksiä harrastettu. Äskenkin Painoin Nereidin suihkun seinää vasten, ja hn sai ihanan orkun ihan muutamassa minuutissa... Nyt odottelen täälä sängyssä, jos minäkin saisin jotain vielä....

Kommentteja alle tai mailiimme saa heitellä. maili löytyy yhteystietosivulta. :)

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Toinen mies - kolmas pyörä - threesome. Yy-kaa-koo.

Tässä alussa tulee Nereidin kirjoitusta, alempana Meripeikon tekstit. 
Kirjoitetaan tässä samanaikaisesti, tulee kivasti kummankin ajatukset erikseen:

Nereidi:

Valvomista ja fantasioita

Tultiin Meripeikon kanssa kyläilyreissusta eilisiltana. Avattiin siinä illan hämyssä kuoharipullo (tekosyy: Suomi ja itsenäisyyspäivä, todellisuus: toistemme seurasta nauttiminen). Lopputulema oli se, että valvottiin koko yö. Viihdytään aina toistemme seurassa, ja puhumista riittää vaikka mistä. Kumottiin lisäksi rommitoteja, ei niin että oltaisiin räkäkännissä oltu mutta iloisessa hiprakassa. Minulla on Venäjän lippu -viikko meneillään joten punainen Niagaran putous sängyssä ei oikein ajatuksena tunnu koskaan kivalta. Mutta kyllähän sitä kuitenkin tuli harrastettua ylen kiihkeää seksiä - suihkussa. Edestä ja takaa suihkun seinää vasten, lopuksi pyysin Meripeikkoa tulemaan suuhuni. Rakastan spermaa, ja Meripeikon purkautuminen suuhuni oli jumalaisen kiihottavaa.

Illan/yön/aamun aikana kumpusi keskustelu kimppaseksiin. Tuli puhe pornosta, ja se sivusi minun mustasukkaisuuttani. Meripeikko kyllä selitti omia ajatuksiaan, mutta en vaan päässyt niihin itse kiinni. Totesin sitten siinä tempramenttisuuksissani: Otetaan sitten joku mies mukaan näihin meidän leikkeihin. Ohhoh, siitähän lähti aikamoiset keskustelut. Siksi koko yö meni valvoessa, tuli niin paljon avautumista puolin ja toisin, oman seksuaalisuuden ja parisuhteen pohdintaa, sekä ajatuksia yhteisten fantasioiden toteuttamisesta.

Ollaan molemmat jo aiemmissa kirjoituksissa kerrottu kummankin fantasioiden liittyvän kuvioon 2m + 1n.

Kimppakivaa kumppanin kanssa?

Meripeikko hetken mietittyään totesi, että toisen miehen mukaan ottaminen olisi kiihottavaa. Kovasti Meripeikko nyt pohtii mistä tämä fantasiansa lähtee, miksi se on niin kiihottava ajatus? Luulen että peikkomieheni kertoo näistä omista ajatuksistaan ihan erikseen.
Minulla seksi useamman kuin yhden miehen kanssa on ollut fantasioissani ties kuinka kauan. Varmaan jo jostain lukioikäisestä lähtien, vähintään. Koskaan näihin mielikuviin ei ole liittynyt oma kumppanini, ennen kuin vasta nyt, tämän parisuhteen aikana. Ajatus siitä, että Meripeikko hyväilee rintojani, imee nännejäni, suutelee minua, kiihottaa, sormeilee pilluani ja toinen mies katsoo sitä. Työntää kullinsa sisälleni Meripeikon jatkaessa hyväilyjäni. Ja siitä se sitten yltyy intohimoiseksi kimppaseksiksi.

Miksi 2m 1n kiihottaa minua, patauskollista naista?

Kiihottavinta on ajatus olla useamman miehen halun, kiiman ja kiihkon kohteena. Kiihottavaa on myös se, että pystyn tyydyttämään useaa miestä samalla kertaa. Siinähän se taitaa olla. Ei mulla muuta :D
Olen aina ollut täysin uskollinen kumppaneilleni. Varmaan miljoona tilaisuutta on tullut eteen, jossa olisin voinut panna toisen miehen kanssa. Mutta vaikka suhde olisi ollut miten hirveässä kunnossa, en ole pettämisen tielle lähtenyt milloinkaan.
Tuossa sinkkuna ollessa mietin josko nyt olisi hyvä tilaisuus toteuttaa fantasiani. Minua on joskus baarissa pyydetty muutaman miehen matkaan, en ole edes harkinnut. Vaikka ajatus onkin kiihottanut. Olen siis jättänyt asian ajatusleikin tasolle.
Eräässä mitättömässä, lyhyessä seurustelusuhteessa kumppanini halusi kolmen kimppaa. Hän jopa etsi tällaisen entuudestaan tuntemattoman miehen, jonka kanssa juteltiin puhelimessa ja sovittiin kahvitreffitkin. No show - mies ei koskaan ilmaantunut paikalle. Silläkin kertaa asia jäi ajatusleikin tasolle. Tunsin sitäpaitsi että minua hienokseltaan painostettiin, vaikka koko juttu tuntuikin kiihottavalta. Suhde kaatui, koin ettein kykene tarjoamaan miehelle sitä mitä hän tarvitsee. Jotenkin iljetti koko homma. Ja silti samanaikaisesti kiihotti niin vietävästi
Koska kyse on ollut puhtaasti fantasiasta. Tähän asti.

Meripeikko mietti tuota rakkauden ja puhtaan seksin yhdistämistä. Että siinä ryhmäillessä minun rakkauteni suuntautuisi vain häneen (minusta tuo nyt on itsestään selvyys). Ja sen kolmannen pyörän kanssa nussiminen olisi pelkkää seksiä.

Lähdetiin Meripeikkoni kanssa ajattelemaan asiaa pidemmälle.

Mistä kolmas pyörä?

Mietittiin että miehen pitäisi olla sellainen joka miellyttää meitä kumpaakin. Minua tietysti ihan naisen näkökulmasta (ulkoinen viehättävyys, fiksuus, herrasmiesmäisyys ja etenkin ne kuuluisat kemiat!), Meripeikko taas täysin heterona mietti että tämän miehen pitäisi olla "hyvä tyyppi". Sellainen jonka kanssa juttu luistaa. On luotettava ja hienotunteinen. Pelisäännöt olisivat selkeät, mitä saa tehdä ja mitä ei. Jos kukaan meistä kolmesta haluaisi keskeyttää niin silloin homma lopetettaisiin siihen paikkaan. Mitään ei tehdä vastoin tahtoaan. Ei mitään fyysistä himonussijaa, joka tulee - näkee - panee - poistuu. Mieluummin vaikka mentäisiin yhdessä syömään, tutustuttaisiin ja istuttaisiin iltaa. Ja siitä sitten tilanne kehkeytyisi jos olisi kehkeytyäkseen. Tavallaan molemmille uusi kaveruus (ystävyys lienee turhan vahva ilmaisu).

No mistä ihmiset näitä sitten omiin leikkeihinsä löytävät? Oli jotenkin vaikea miettiä ketään jo ennestään tuttua. Googlailtiin, ja huomattiin että moni jopa suosittelee kolmannen pyörän olevan ennestään tuntematon. Menin sitten Meripeikon nukahdettua kuikuilemaan Iskuri.net:iin kaikenlaisia ilmoituksia, tuota sivustoa kun joku jossain keskustelupalstalla suositteli. Onhan niitä, kaikenlaisia ilmoituksia ja kaikenlaisia pariskuntia ja kaikenlaisia kolmanneksi kimppaan haluavia.
Moni muuten taitaa mennä ruotsinlaivalle ja bongata sen kolmannen sieltä. Ja ihan baareistakin ovat löytäneet. Itsestäni tuntuisi vähän arvelluttavalta. Ainakin juuri nyt.

Entäs sitten? Kiihkeän kolmen koplan vuorokauden jälkeen?

Tulisiko minulle tai Meripeikolle ongelmia? Muuttuisiko meidän maailman paras seksuaalisuus? Vaikuttaisiko se meidän suhteeseemme? Tai siis varmasti vaikuttaisi, sehän on selvä. Mutta vaikuttaisiko negatiivisesti? Olemmeko liian tuore pari? Pitäisikö odottaa muutama vuosi, että suhteemme olisi entistäkin vankemmalla pohjalla? Mitä jos tuon kokemuksen jälkeen parisuhdeseksi ei enää riittäisikään? Mitä jos haluan koko Pohjolan pääkonttorin miehet panemaan minua, vasta silloin olisin täysin tyydytetty? Mitä jos Meripeikkokin haluaisi kimppakivaa jossa minun lisäkseni olisi toinen nainen? Tasapuolisuuden nimissä sellainen mahdollisuus pitäisi olla? Tai jos minä tai Meripeikko haluttaisiinkin enemmän jotain ryhmäseksiä ja orgioita? Mitäs jos turvaseksistä huolimatta tulisi jokin tauti? Mitä jos tulisi jotain joka vaikuttaisi julkiseen työhöni? Tai Meripeikon työhön, joka myös on tietyllä tavoin julkista? Mitä jos meidän sieluihimme tulisi vaurioita? Mitä jos pilaamme koko tämän niin upean parisuhteen?

Mitä jos meidän suuresta rakkaudesta kumpuava ihana seksi, ihana irstailu, muuttuisikin puhtaasti "seksi on vain seksiä" -tyyliksi? Ainakin minä olisin silloin menettänyt tämän suhteen ainutlaatuisuuden.

Hemmetin hankalia ajatuksia. Kun näistä asioista nyt ollaan pitkin päivää Meripeikon kanssa puhuttu, ollaan molemaat huomattu miten paljon koko ajatus kiihottaa meitä molempia. Onhan se tietysti hienoa kun molempian fantasia on juuri se sama. Muttamuttamuttamutta.
Olisiko riskit liian suuret? Onko tämän fantasian toteuttaminen sen riskin arvoista?
Kamalan ristiriitaista. Kuitenkin ajatus kiehtoo enemmän kuin koskaan. Nyt olisi turvallista toteuttaa koko elämäni ajan viehättänyt fantasia. Arghhh... kaksi miestä jotka naivat minua vuorotellen, välillä toinen pillussa, toinen suussa. Toinen laukeaa ja toinen jatkaa. Paljon suuseksiä, käsiä siellä täällä vartalollani, räjähtävää kiiman voimaa. Edestä ja takaa, tuoleilla ja pöydillä, suihkutellessa. Tuntitolkulla orgasmeja ja taas lisää orgasmeja, meille kaikille kolmelle.

Ihanaa. Vai olisiko sittenkin kamalaa? Jos (kun?) sitä kokeillaan niin sitä ei sitten tekemättömäksi saa. Sitten se on tehty.

***************************************

Meripeikko:

2m + 1n ??? Avointa pohdintaa ja kysymyksiä itsellekin

Nyt on erikoinen tilanne. Jotenkin tuossa viimeyönä tuli avautuminen fantasioista. Ehkä alkoholilla oli hieman osuutta asiaan, mutta ei paljoa.
Minua on kiihottanut varmaan koko elämäni ajan ajatus siitä, että sänkyymme tulisi toinen mies. Ei, en ole aisuri, en bi, en kaappihomo, en halua panettaa Nereidiä kaiken maailman miehillä, tai minua ei kiihota ajatus Nereidistä vieraissa/pettämässä.Nereidillä on sama fantasia, 2 tai 3 miestä yhtäaikaa.
Koitin kovasti miettiä, mistä tämä tulee. Ja onko minussa jokin vika, vai onko tämä vaan normaali fantasia?? Olen ollut parisuhteessa, jossa kumppanini ei ole saanut 9 vuoden aikana yhtään orgasmia minusta, ei panemalla eikä suuseksillä. Tämä oli nuoruuteni suhde, itseasiassa ensimmäinen pitkä suhde, ja toinen seksikumppanini.
Nereidi kysyi, että jos baarissa tulee joku mies hakkailemaan häntä, niin mitä koen: En oikeastaan mitään, en mustasukkaisuutta, enkä kiihottumista.

Ehkä asia purkautuu mielikuvina fantasioista:
Tilanne voisi olla seuraava. Tapaamme miehen, johon Nereidi syttyy. Siis haluaa häntä seksuaalisesti. Minun tulee tulla juttuun miehen kanssa myös hyvin. Tutustumme, nauramme, juomme viiniä, heitämme vitsejä, etc. Rento meininki. Sitten menemme vaikka saunaan kaikki kolme. Asiaa ei ole mitenkään väkisin sovittu, että tänään pannaan kimpassa, vaan on todettu, että jos asia panemiseen johtaa, niin sitte niin. Pelisääntöinä olisi se, että ehdotonta turvaseksiä, ja jos joku haluaa viheltääpelin poikki, niin se lopetetaan.
saunominen saattaa johtaa jo esileikkeihin, ja siitä sitten sänkyyn. Ajatukseni on se, että olen osallisena seksiin koko ajan. Ei siis mitään "seuraan sivusta kun naistani pannaan" juttua. Nereidi saa kahden miehen huomiota, hän on keskipiste. Tässä saattaisi vierähtää hyvin koko yö. Kuvitelmaan sisältyy myös suutelemista, hyväilyjä, makoilua, juttelua, jne.  Yöstä tulee tosi kiihkeä. Mielikuvissani Nereidi saa varmaan sata orgasmia, minäkin useita. Kiihkoa, huumaa, seksiä, ah. :) Sytyn uudelleen Nereidin kiimaisuudesta, voimme vaihtaa paikkaa toisen miehen kanssa ihan tasa-arvoisesti.
Provosoin itseäni tällä kuvalla: Mitäs jos tuo Nereidiin uppoava kyrpä ei olisikaan minun?

Mutta miksi näin? Ristiriitaista on se, että tämä sessio on pelkkää seksiä. Ja kuitenkin oma seksuaalisuuteni liittyy tunteisiin voimakkaasti. Nereidin fantasian useammasta miehestä tavallaan ymmärrän, koska hän saa naisena huomiota, tuntee itsensä tuplasti-triplasti halutuksi. Itse en kuitenkaan panemaan pelkän panemisen vuoksi. Pitää saada tunneyhteys kumppaniin. Jos sitä ei tule, niin ei yksinkertaisesti seiso. Ja mitä parempi tunneyhteys, sitä vapautuneempaa ja parempaa seksiä.Yksiselittteisesti parisuhdeseksi on ollut aina parasta. Ja Nereidin kanssa se on vielä hypännyt ihan eri tasolle, kuin entisten.

Yöllä  luettiin netin tarjoama kokemuskirjo. Koitettiin pohtia, herättääkoö asia mustasukkaisuutta, Vai rikotaanko jotain niin kaunista, jota meillä on: maailman paras parisuhde, jota olemme valmiita vaalimaan kaikin voimin tarvittaessa.
Palataan juurille. Miksi haluan liki tuntemattoman sänkyymme? Onko minulla jotenkin huono itsetunto tai trauma, ja haluan todisteen siitä? Tunnenko, että en riitä? En tiedä. Tätä täytyy pohtia. Toisaalta koen suhteemme niin vahvaksi, että ei siihen kukaan väliin tule. Ja jos tulee, niin sitten meitä ei ole luotu toisilleen. Sitten on vain nuoltava haavat, joita riittää varmasti loppuelämäksi.
Nereidi sanoi, että jos löytyy kiva tyyppi, niin miksikäs sitä ei sitten tapaisi useammankin kerran kimppamerkeissä. Tämä arveluttaa. Jos suhteemme menee huonosti, ja kolmas pyörä onkin niin kiva muutoinkin, että Nere karkaa sitten sinne.

Kokemukset:

Minulla on yksi aika vaatimaton kokemus 2m-1n setistä juuri tämän ensimmäisen suhteen aikana, joskus liki 20 vuotta sitten. Istuttiin iltaa ihan muuten vaan meidän kummankin tunteman kivan miehen kanssa. Maattiin sängyllä, juotiin kaljaa. Jotenkin tilanne sitten aamuyön tunteina yritti mennä seksin puolelle. Tällä miehellä ei kuitenkaan seisonut humalatilasta johtuen ollenkaan, ja homma loppui siihen pikkuhiljaa. Oikeastaan mitään ei siis tapahtunut. enkä tiedä, olisiko tapahtunutkaan. Mies vain totesi, että ei minusta iloa ole, koska kännissä ei seiso ikinä. Itsekin olin kyllä tuhdissa humalassa.  Tälle hymyiltiin seuraavana päivänä, ja todettiin kaikken olevan kunnossa. Tilanne oli tavallaan kiihottava, mutta ei niin, että asia olisi uusittu vaikkapa selvin päin. Huomioitavaa tässä on se, että tämä suhde ei ollut mitenkään syvällinen, sellainen  nuoruuden suhde. Pelissä ei tavallaan ollut läheskään niin paljoa, kuin nyt Nereidin kanssa, jota rakastan sydämeni pohjasta saakka.

Toteutus?

Niin. En itse ole siihen varmaan valmis vielä. En tiedä, verhoutuuko mahdollinen mustasukkaisuuteni jotenkin seksuaalisuuteen ja kiihotukseen. Koitanko hakea todistetta oamsta huonoudesta? Kuitenkin pidän suuresti siitä, kun Nereidi sanoo minua miehekkääksi ja haluttavimmaksi ikinä. Sinkkuaikoina katselin joitakin parinvaihto- ja kimppapalstoja, suunnittelin jopa hankkiutuvani jäseneksi, kun kimppaseksin kokeminen olisi ollut jotenkin kivaa. Mutta asia ei niin paljoa kuitenkaan saanut huomiota, että olisin ryhtynyt toimiin.

En tiedä, en tiedä. Jääkö kolmannesta pyörästä jälki Nereidin ja minun välille? Tai siis varmasti jää mutta millainen se on? Toteutuksen jälkeen, näenko joka kerta rakastellessamme vieraan miehen käden puristelemassa Nereidin sexyjä rintoja? Tuleeko mieleen, kuinka Nereidin sai lukemattomia voimakkaita orkkuja, huusi ja vääntelehti enemmän kuin koskaan, kun vieras mies oli apuna nautintoa tuottamassa?  Tuleeko tästä tapa, avataanko me jokin lipas, jota ei voi enää koskaan sulkea? Mitä jos kolmannelta tarttuukin joku tauti, ja oma seksuaalisuutemme onkin sitten pilalla pitkään? Kasvaako nälkä syödessä? Kirjoittakaapas lukijat tähän jotain :)

Toisaalta, kokemus kolmannesta voi olla hyvinkin yhdistävä tekijä meille. Tehtiin yhdessä huikea juttu. Tehtiin jotain sellaista, mitä on haaveillut. Kokeiltiin. Sallittiin meidän parisuhteessa sellaisetkin asiat, jotka ovat jotenkin syvällä meissä?  Pitääkö tälläiset asiat tehdä sinkkuaikoina? Onko tässä kyseessä Huora-madonna ilmiötä? Paljon kysymyksiä.

Viime yö oli aivan ihana, paljon pitkiä keskusteluja.. Menkoista huolimatta aamuyöstä suihkussa panin Nereidiä ja ah, se tuntui taaskin hyvältä. Väsymyksestä huolimatta. :)  Kiitos rakas Nereidi, olet aivan ihana kumppani :) En olisi koskaan uskonut, että meille tulee näin hieno ja omanlaatuinen maailmamme. 

Kommentteja tähän alle tai mailiin saa heitellä. maili löytyy yhteystietosivulta. :)

Lisäys: 13.12.2014
Asiaa on nyt kahlattu netistä useampi päivä. Ihmeellistä on se, että juuri mitään järkevää ei ole tullut vastaan. Meitä kiinnostaisi kovin, minkälaiset ihmiset kimppoja harrastaa, mitä tähän sanoo psykologia, jne. Luulisi, että aiheesta olisi tutkimuksia, koska kimppaseksi on top-listoilla fantasioissa ympäri maailmaa. Englannin kielellä voisi löytää jotain, täytyy jatkaa etsimistä.
Lisäyksen lisäys:
Ollaan siis katsottu sekä englanniksi että ruotsiksi (ja jopa tanskaksi ja norjaksi!!).  Kovasti löytyy ohjeita ja mielipiteitä. Kiinnostaisi psykologia; miksi nainen/mies haluaa 2m+1n, mikä on sen takana. Ei pelkästään fantasiana vaan ihan toteutettuna.
Tai sitten me ollaan surkeita netin käyttäjiä, jotka ei suin surminkaan osaa oikeaa tekniikkaa hakusanojen suhteen :D




lauantai 6. joulukuuta 2014

Suuseksi, suikkari, nuoleminen.. Estot, hygienia..

Tai oraaliseksi. Monta nimeä.  Kivaa puuhaa kuitenkin puolin ja toisin. Monilla suuseksi kuitenkin hakee paikkaansa, ja se menee suorittamisen puolelle.
Ohje: Pääsääntöisesti älä tee mitään, mikä ei kiihota itseäsi.
Tämä pätee niin seksin saajaan kuin antajaankin. Jos hommasta puuttuu fiilis, niin se pitää lopettaa. Niinkuin koko akti yleensäkin. Jos ei maistu  henkisesti tai fyysisesti, niin älä tee sitä.


Estot. Kun oraaliseksi ällöttää.
Tiesittekö hygieniakammoiset, että naisen emättimessä ei elä juuri yhtään bakteereita. Ja virtsa on steriiliä. Intiaanit kusi haavaan, sillä virtsa on bakteeritonta. Se, että virtsaa kammotan, on opittu juttu. "Pesehän pikku Jaakko kätesi, kun olet kuitenkin koskenut pippeliin" Tämä on ihan sairas lause pikkulapselle, joka aiheuttaa ihan turhia traumoja aikuisenakin. Niin naisille kuin miehille. Melki tekisi mieli olla vihainen tuollaisille äideille/isukeille.
Valkovuoto naisilla on joskus ällöä. niin miehistä kuin naisistakin. Sillä on kuitenkin merkityksensä. Eri kuukauden aikoina se on erilaista. Tuolla tollainen blogikirjoitus aiheesta. Elikkä valkovuoto ei itsessään tarkoita epähygieenisyyttä.
Voimakas mädän tai kalan haju tulee bakteeritasapainon järkkymisestä. Siihen on lääke ihan ilman reseptiä. Eli se ei ole normaalia.  Normaalisti naisen pillimehu maistuu, niin, oikeastaan kiihottavalle. Omasta mielestäni parhaimmillaan tuoksu on jonkin ajan kuluttua peseytymisestä. Ja tuoksu/maku muuttuu erilaiseksi kuukauden eri kohdissa.

Sitten se muna. Sekin kuulemma tuoksuu ja maistuu. Tähän kohta Nereidin kokemuksia/näkemyksiä. Mutta ensin hygieniaan. Itselläni ei ole koskaan ollut mitään hygieniaongelmia. Esinahkani on lyhyt, ja helppo pestä. Päivittäin se saakin ihan normaalin saippuapesun. Kuten jo aiemmin mainitsin, virtsa on yhä edelleen bakteerittomampaa kuin juomavesi.

Toki kannataa mennä yhdessä suihkuun, se on ihan kivaa ja eroottistakin. Me ollaan käyty aina yhdessä suihkussa. Jotekin siitä on tullut kiva tapa. Joskus panaan, joskus vaan jutellaan. Kumppanin peseminen on paitsi hauskaa, myös tietynlainen lempeyden ja rakkauden osoitus.

Sitten yksi epämiellyttävä tuoksuasia. Pyllykäry. Olen suhteissani tavannut naisia, joilla on jotenkin kummallinen käsitys b-rapun pesemisestä. Käydään suihkussa, mutta exhaust jää pesemättä. Siinä sitten käy niin, että takaapäin pantaessa persvausta nousee sellainen epämiellyttävä anaalin haju. Ei se ole suoranaisesti paskan haju, mutta epämiellyttävä kuitenkin. Makuja on toki monia, ja jonkun anaaliseksiä harrastavan mielestä tämä saattaa olla kiihottavakin. En tiedä, en ole kysellyt tarkemmin asiaa.

Toki omakin persaus voi kärytä, kun painaa jorma suorana antaumuksella haarat levällään. Mutta siitä ei voi syyttää kuin itseään. :)  Ja Nereidiltä olen kuullut, että miestenkin hygienia-asioissa voi olla puutteita. Ymmärrän, että välitön turn-off on pesemätön mulkku.

Sitten voi olla myös niinkin, että tuoksu-makupuolella kemiat ei yksinkertaisesti kohtaa. Todennäköisesti tällöin ei kyllä kohtaa moni muukaan asia. Joku ihminen maistuu ja tuoksuu hyvälle, joku toinen taas ei. Itse olen hieman ihmetellytkin sitä, että Nereidi jopa kiihottuu hikeni tuoksusta. :)

Eli yhteenvetona, peskää ihmiset niitä jalkovälejänne.Niin edestä kuin takaakin. Ei liene ongelma nostaa jalka kylppärin jakkaralle, ja suihkuttaa anaali puhtaaksi. Tehkää se vaikka yhdessä suihkussa ollessanne.
Ja antakaa jalkovälienne tuulettua, ei heti tiukkoja hautovia alkkareita jalkaan. Eikä liene ongelma muuttaa pikkuhiljaa ajatusmaailmaansa siihen suuntaan, että munat ja pimpit ei ole likaisia, vaan kiihottavia tuoksuineen ja makuineen. :)  Ja taisinkin jo sanoa, että eri aikaan kuusta pillu maistuu erilaiselle. Nuolkaa sitä silloin, kun se miellyttää teitä. Ei väkisin, kun se menee suorittamiseksi, ja silloin siitä ei nauti enää kukaan.

Silloin kun olette kivassa kiihottuneisuuden tilassa, niin miehet kuin naisetkin, niin suuseksi sujuu aika hyvin ihan automaattisesti. Toki kannattaa kysellä kumppanilta, mikä tuntuu hyvälle, jne. Ja tarkkailla kumppanin reaktioita. Mutta ei suorittamalla. On nimittäin kokemusta siitä, että kumppani imee mun munaa ilman että kiihottuisi siitä itse ollenkaan. Suorittaa jotain päässään kehittämää velvollisuuttaan. Ei se kiihota minuakaan silloin juuri yhtään. Ja se suuseksi ei silloin tunnu edes hyvälle.
Samanlailla jostan pornoleffasta opitut temput ei oikein tunnu miltään. Jatkuva nopea runkkaaminen on puuduttavaa. Hidas ja voimakas on yliveto. Ehtii tuntemaan. :) ja vaihteleminen, eri lailla, rytmisesti.

Nii ja 69. Tykkään. Siinä on jotain sellaista kiihottavaa, kun on märkä pimpsa suun edessä, ja samalla tuntee kuumat huulet munan ympärillä. Molemminpuolinen nautinto.


Nereidille pari kyssäriä taas, jotta saadaan naisnäkökulmaa:

Miesten hygienia, kokemuksia:
On tullut vastaan niitä miehiä, jotka luulevat sen lauantai-illan saunomisen riittävän hygienian hoitamiseksi. Jos haluat naisen nauttivan suihinotosta, niin ensimmäinen asia on se hygienia. Pidä sukukalleudet puhtaana! Se puhtaan munan ominaistuoksu ja -maku on parasta. Ei sen tarvitse saippualta maistua :)

Kun nuolen sinun pimpsaa, ajatteletko joskus "toivottavasti maistun hyvälle" ? Eli häiritseekö nautintoasi tälläiset ajatukset?
Ikävä kyllä välillä tulee ajateltua että maistunkohan jotenkin kenties huonolta. Tässä saattaa auttaa jos mies ihan vaikka sanoo: Maistut ihanalta, tai: Maistut kiihottavalta. Suuseksiin täytyy antautua ilman mitään konkreettisia ajatuksia, silloin siitä nauttii ehdottomasti parhaiten. Itsestäänselvyys, mutta tulipahan nyt kirjoitettua.

Pahin kokemus suuseksistä, siis mitä miehet yleensä mokaa? Siis sinä saajana.
Sellainen ylenpalttinen lipominen, jos ei tarkkaile mikä naisesta tuntuu hyvältä. Heitän tässä pallon myös naisille; ilmaise mikä tuntuu hyvältä niin se mies tietää :) Tai että nuollessa työntää sormea sisään ja on ehdottoman varma g-pisteen löytymisestä ja sitä sitten hinkkaa hinkkaamistaan.
Tai se että imee klitorista posket lommollaan. No way - klitoris on (ainakin minulla) tosi herkkä.
Ihan yleisesti kaikki se, mitä "opitaan" pornoleffoista voi heittää roskikseen. Tarkoitan sitä että miten kumppanille voi tuottaa nautintoa. Meripeikko tuossa mainitsikin siitä munaa posket lommollaan nopeasti imemisestä. Sama se on pillun nuolemisenkin suhteen. Jos vaan niskat väsyneenä kieli pitkällä sahaa edestakas niin naiselta saattaa se paras nautinto jäädä saamatta.

Millainen on hyvä suuseksikokemus, nopea, hidas, pitkä, kesken panon, etc???
Varioiva suuseksi on parasta. Välillä nopeammin, välillä hitaammin. Eri kohdista. Suukkottelukin tuntuu hyvältä. Ja siihen voi ottaa sormia mukaan, hyväillen, painellen, ja tietysti ihan sinne pilluunkin. Oikein mielellään kesken panon, se on todella kiihottavaa :) Usein parasta on suuseksi siinä alussa niin, että tulen. Sitten kun Meripeikko työntyy sisälleni, saan useita orgasmeja - ne tavallaan vaan jatkuvat. Ja jatkuvat, Ja jatkuvat. Mutta ei tämäkään mikään "sääntö" ole. Seksissä ei mikään kaavamaisuus ole hyvästä. Välillä tuntuu joku toinen asia hyvältä, välillä taas joku toinen.

Mitä mieltä 69:stä, mies päällä vai alla?
Itse tykkään ehkä mieluiten olla päällä, tai sillä lailla sivuitse. Pystyn silloin itsekin liikuttelemaan itseäni, meillä naisilla kun nautinto on usein milleistä kiinni.

Juhlallinen totuus seksistä:
Haluaisin vielä tähän loppuun jotenkin tuoda esille sen kaikkein tärkeimmän asian liittyen hyvään seksiin. Kun aistii ja vaistoaa mikä toisesta tuntuu hyvältä, ollaan asian ytimessä. Ei mitään teknisiä ohjeita. Älä kysy kaverilta miten se ottaa suihin, tai miten se imee pillua. Älä lue mitään hemmetin oppaita tai usko sitä mitä keskustelupalstoilla joristaan. Kannattaa luottaa itseensä ja omiin intuitioihinsa. Jos yhtäkkiä tuntuu joltakin, niin tee se. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä luet kumppaniasi sillä hetkellä täydellisesti.






perjantai 5. joulukuuta 2014

Naisen halut - ehkäisyllä hormonihirviöksi?

Miten siitä kauniista, viehättävästä, seksikkäästä, älykkäästä, 
hauskasta naisesta tuli tuollainen pitkin seiniä kiipeilevä, 
nalkuttava, vittumainen, ärtyisä, itkuinen tyyppi. 

Eikä se halua enää edes seksiä??

Hormonaalisen ehkäisyn teho on melkoinen. Väittäisin kipuavan jo tuohon 100%. Koska ne saakelin hormonit saavat useasta naisesta aseksuaalisen otuksen. Seksiä ei ole.

Lapsia tekemään

Onko tuttua: kivasti siinä yhdessä elellään, seksiä on - no silloin kun on ja se on tosi kivaa silloin. Sitten tulee aika jolloin funtsitaan lisääntymistä. Josko tehtäisiin lapsi. Jätetään ehkäisy pois ja siitä lähtee sellainen seksintäyttämä elämä ettei koskaan aiemmin. Sitä jatkuu, jatkuu siihen asti kunnes ehkäisy otetaan taas käyttöön. Ja sitten sitä taas on. Sitä seksiä - silloin kun on ja se on tosi kivaa silloin. Oi sitä ihanaa ei-ehkäisyä -aikaa, nusuttelua mennen tullen, koko ajan ja joka paikassa.

Silloin ei tungeta verenkiertoon mitään ylimääräistä hormonia, nainen saa olla nainen juuri sellaisena kuin on.

Totta kai ajatus lapsen tekemisestä kiihottaa jo itsellään. Olemmehan biologisia olentoja, ja lisääntymisvietti on eloonjäämisvietin jälkeen kaikkein suurin. Lisääntymisvietti - sukupuolinen halu eli libido.

Naisen libido

Libido kasvaa naisella siinä kuukautisten jälkeen, silloin kun raskaaksitulon mahdollisuus on suurin. Naisen seksuaalista halua säätelee testosteroni, kyllä vain - juuri se "mieshormoni". Jota tietty naisilla esiintyy vain kymmenesosa siitä mitä miehillä. Korkea testosteronipitoisuus = kovat seksihalut. Testosteronia estää naisen omat hormonit, keltarauhas- ja estrogeenihormonit. Ettei meillä ääni ala mörisemään ja parta kasvamaan :) Ja tadaa! hormonaalinen ehkäisy perustuu näihin naishormoneihin. Seksuaalista haluttomuutta voidaan vastavuoroisesti hoitaa naisilla mm. testosteronilaastarin avulla.

Hetkinen, mitä hemmettiä? Ensin ympätään extra-hyper-paljon naishormonia jotta ei tulla raskaaksi. Sitten pitäisi ympätä lisäksi extra-hyper-paljon mieshormonia jotta sitä seksiä tekisi mieli. Kuulostaa juuri niin järjettömältä mitä se on.

Alkoholi muuten lisää naisen testosteronitasoa. Itselleni on käynyt sinkkuaikoina monia kertoja baarissa niin, että jonkun kivan miehen kanssa jutellessa sitä haluaisi naida siinä paikassa. Koska satunnaisseksi ei ole koskaan ollut minua varten, olen kiitänyt ravintolan naistenvessaan tyydyttämään itseni. Posket punaisina takaisin tyynesti jatkamaan illanviettoa. Rehellisyyden nimissä on toki todettava, että pari yhdenillan juttua on tuosta järjenvievästä kiimatilasta syntynyt...

Toki muutkin asiat vaikuttavat seksihaluihin. Parisuhteen tilanne (myös sellainen tilanne ettei sitä edes ole :D), kaikenmaailman huolet, murheet ja stressit, erilaiset lääkitykset ja terveydentila yms yms. Onhan tässä monia muitakin tekijöitä hormonien lisäksi.

Erotiikan tappajat: e-pillerit, hormonikierukka, ehkäisykapseli, ehkäisyrengas, ehkäisylaastari

Minä olen niin seksuaalinen olento, etten halua sotkea aitoja kropan toimintojani. Koko aikuisuuteni meni e-pillereitä napsiessa. Ensimmäisen lapsen jälkeen huomasin, ettei pilsut enää sopineetkaan. Kiipeilin pitkin seiniä ja olin ihan kamala akka. Yhden kuukauden jälkeen tabut huuthelvettiin. Toisen lapsen jälkeen käytin hormonikierukkaa, jonkin aikaa (pari vuotta?) ja sitten kapine huuthelvettiin. Minulle ei vain sovi mikään hormoniehkäisy. Punkt slut (piste sille), som man säger på svenska.

En halua nyt tietenkään kehottaa ketään välttämään ehkäisyä. Mieluummin se kuin ei-toivottu raskaus. Mutta sen sijaan kehottaisin miettimään tätä hormoniasiaa. Naisen haluttomuus on monen hyvän parisuhteen turma.

Tahtoo seksiä, aamusta iltaan ja yöstä puhumattakaan!

Minä haluan paljon seksiä, haluan olla naisellinen ja hekumallinen. Haluan Meripeikkoa 24 h. Haluan kropassani virtaavan sen ihanan testosteronin, joka saa minut niin halukkaaksi. Kun en sössi kehoani ylimääräisillä hormoneilla, haluan seksiä läpi koko kuunkierron. Tietysti juuri kuukautisten jälkeen menee ihan överiksi. Olen halukas koko ajan, kerran tunnissa tekee mieli naida niin että korvissa soi. Tässä muuten on tosi hauska kirjoitus asiasta: Koska kannattaa nusasta naista?

Olen jo aikaisemmissa kirjoituksissa kertonut oman halukkuuteni ja intohimoni liittyvän meidän parhaista parhaimpaan parisuhteeseemme. Kun annan omien hormonien mennä luonnollisesti ja Meripeikko vielä heittää vettä kiukaalle haluamalla minua niin paljon - kipuaa seksuaalisuutemme sellaisiin sfääreihin että oksat pois. Mitenköhän meidän kävisi jollei olisi lapsia. Tai töitä ja muita velvollisuuksia. Naitaisiin varmaan ihan koko ajan. Nukuttaisiin, syötäisiin ja pantaisiin. Se taitaisi olla taivasten valtakunta.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Nainen on täynnä eroottisia kaaria..

Tässä on ollut taukoa kirjoittelussa, kaikenlaista kiirettä suuntan ja toiseen. Innostuin kokeilemaan kuvaamista ihan hetken mielijohteesta arjen keskellä. Tarkoitus oli tuoda esiin erottisuutta vaatteet päällä, ei sis pornoa. Ja se kyllä toimi, ainakin omassa päässäni. Kuvia editoitaessa alkoi tekemään mieli ihan todella. Tai siis jo kuvatessakin.

Huulet. Nereidin huulet on kauniit ja eroottiset. Yleensäkin pidän huulista. Nereidi oli kyllä sitä mieltä tuosta allaolevasta kuvasta, että ei saisi julkaista, kun on noin hailakka. No, se on naturel -kuva, ilman meikkejä. Toki pidän huulipunasta ja meikkaamisesta yleensäkin, se vaan kuuluu jotenkin naiseen. Mutta yhtä hyvin näen vasta heränneen tukka pystyssä olevan Nereidin hyvin haluttavana.

Suutelemisesta lienee voisi kirjoittaa joskus kokonaan omat tekstin, sillä suudelmassa voi välittyä hirmupaljon eri tunnetiloja. On esim. tavattoman kiihottavaa maistaa huulilta kiihottuneisuus.. En kyllä käsitä, miksi jotkut miehet ei kuulemma pussaa. Menettävät parat ison osan hyvin intimistä osa-alueesta.


Sitten lisää kaaria. Jalat. Ah. :) En ole mikään säärifriikki erityisesti, mutta jotenkin vaan jotkut jalat miellyttää, ja jotkut ei. Ei tohon alla olevaan kuvaan voi lisätä mitään, Se on niin naista, kuin olla voi. Ja hyvin istuvat farkut on kyllä kanssa jees.

Askel eroottisempaan suuntaan vielä. Beba, pylly, perse, miten vaan.. :) Sexy. Naisen leveämpi lantio on toki synnyttämistä varten, mutta on se vaan niin kiihottava miehen silmissä, ainakin minun. Joskus aikanaan seukkasin yhden naisen kanssa, jolla oli todella kapea lantio. Ihan kuin teinipojalla. Makuja on tietenkin monta, mutta jotenkin joskus kaipailin vaan oikeaa ja reilua naisen lantiota ja bebaa.. Sellaista, mistä ottaa kiinni, puristaa, jne..
Ah. Anteeksi vaan tälläinen itsekeskeinen kehuskelu,  mutta on toi Neren beba vaan niin kiihottava, että alkaa väkisinkin tekemään mieli.
Laitetaan nyt kuva ilman vaatteitakin näin jälkikäteen, kun tuli illalla räpsittyä. :)

Tämä iltakuvailu johti sitten kiihkeään seksiin. Sellaista rakkaudellista sulautumista, aika hidastakin aluksi. Hyvin voimakas läheisyys oli läsnä. Jotenkin levollista ja ah, niin nautinnollista.

Nereidille vielä pari kysymystä:

Mitkä kohdat miehessä on yhtä eroottisia, kuin mielestäni naisella on mm.  rinnat, beba ja huulet?
No se beba, se beba. Ja se giguli, se giguli. Tiedän monia (siis oikeasti; monia) naisia joiden mielestä miehen muna ei mitenkään ole eroottinen. Minusta on. Leukaperät, jossa vähän parransänkeä. Hartiat ja käsivarren lihakset mmmh... Huuliin liittyen: miehen hymy. Eli huulet toki, mutta se hymyssä näkyvä olotila on jotenkin aivan vastustamaton.


Onko sinulla ollut jossain suhteessa ongelmia miehen ulkonäön suhteen? siis jokin samanlainen asia, kuin vaikkapa tuo äsken kertomani "kapea lantio", joka ei mielestäni ole niin kovinkaan eroottinen, vaan poikamainen. Menboobsit, tjs ristiriita?
Varmaan joku kapeaharteisuus olisi turn-off. En ole sellaisessa suhteessa ollut, mutta voisin näin kuvitella. (Näköjään tällä asialla on sitten ollut tosiaan suuri merkitys kun olen jostain miehestä kiinnostunut -> ihastunut -> rakastunut).
Miehen reilu mega-super-ylipaino tai sitten täysin kukkakeppi-luikku. Molemmista kokemusta. Olin naimisissa miehen kanssa, joka lihoi itsensä tuplaksi. Eli läskin myötä tulee ne menboobsit, jotka siis kuuluu yksinoikeudella meille naisille :D Se laihuus taas on jotenkin epämiehekästä, mieluummin saa olla vatsaakin - se ei haittaa ollenkaan. Tietysti liika on aina liikaa - kumpaankin suuntaan.

Visuaalisena tyyppinä, kun puhuin kaarista, ja olen selvästi mies, niin laitan tähän esimerkin muotoilusta ja kaarista. On tietenkin naivia puhua autoista, mutta miehet niitä on suunnitellut.
 Rättisitikka. Symppis, kaaria ja kaaria.
Sitten amerikkalainen, todella kaunis auto, joka on erikoinen muotoilultaan siksi, että yleensä agressiivinen, kulmikas ja hyökkäävä muotoilu yhdistetään urheiluautoon ja suuriin tehoihin. Mutta tämä klassikko onkin poikkeus, ja aiheuttanut hämminkiä sporttipiireissä tavallaan. Kiinnittäkää huomio karimaiseen muotoiluun. chevrolet corvette c3

Sitten vielä italialaisten näkemys muotoilusta.. Ruma kuin rullatuoli.

Hm, lopunperin mielenkiintoista tuo muotoilu, ja muodot. Se kun on eri asia, onko auto munanjatke vaiko muotoilun taideteos. Ja mistä ne muodot ovat peräisin.. :)






torstai 13. marraskuuta 2014

Pornoleffat ja aikuisviihde parisuhteessa

Jotkut sitä vihaa.Jotkut haluaa sitä tehdä.
Jotkut on sen suurkuluttajia.
Jotkut katselee sitä joskus.
Jotkut ei myönnä katsovansa.
Jotkut sanoo, että se on turmiollista.

           PORNO

Joo. On tullut katseltua. Joskus nuorena löydettiin lehtien palautuskasasta pornolehtiä, ja niitä sitten innoissaan selattiin. Jallu ja Kalle, ja olikohan olikohan Erotiikan maailmakin. En muista tarkkaan.
Jemmasin jokusen lehden kotiinkin. Niitä sitten tuli lueksittua, ja runkkailtua useampikin orkku. Eipä tuosta traumoja tullut. Sitten kun muutin kotoa pois, niin jonkin ajan kuluttua muistin, että perskele, siellähän ne lehdet on vieläkin jemmassa. Ja vanhemmat ne löytää varmasti jossain vaiheessa, kun kämppäänsä mylläävät. Piti hiippailla ne pois sieltä.

Varsinaisia pornoleffoja ei juurikaan ollut saatavilla. Paitsi yhdellä luokkakaverilla. Sitten katsottiin joku, ja olihan se aika menoa. Oltiin varmaan 15 v. Mut kaiken kaikkiaan se oli kuitenkin naista kunnioittavaa. ja jossain määrin kaunistakin. Ei siitä tullut mieleen, että pakko panna pelkän panemisen riemusta.

Hyviä pornopätkiä on vähän. Sellainen jyystäminen viagran voimalla on aika typerää, saatikaan dupattu keinotekoinen voihkiminen. Tai sellainen väkisin näytelty paska.
Mutta jos näkee, että filmissä oikeasti nautitaan, niin se on kiihottavaa. Naisesta kyllä huomaa kohtuu helposti, näytteleekö vai onko aitoa. Niinpä jotkut amatööripätkät onkin kiihottavia, koska tilanteet on aitoja, vaikka kuvaustekniikka ja valaistukset onkin ihan mitä sattuu.

Sinkkuaikoina tuli katseltua ilmaista pornoa netistä. Hyvin muistaa joitakin krapulapäiviä, kun olis tehnyt seksiä niin maan mahdottomasti mieli... Nettipornoa sitten ja kyllä sitä yleensä kolmannen orkun jälkeen alkoi jo olemaan hieman tasaisempi olo. Joskus kun webcam -aikakausi alkoi, niin tuli kokeiltua kerran sellaista, että runkkailin itseäni jossain videochatissa. Lähetys keräsi lähinnä jotain miehiä katselijoiksi, ja mielenkiinto loppui kyllä siihen. Minä kun en ole homo sitten pätkääkään. Taisi olla joku krapulasunnuntai.

Pornon katselu on ehkä jollain tapaa seksin korviketta. Tai lisäkiihoketta. Oma mielikuvitus on kuitenkin paras, ja ehkä sitä koitti etsiä pornosaiteilta oman mielikuvituksen jatketta, visuaalista kiihoketta. Ja kuten tuossa aikaisemmin mainitsin, niin varmaan saa selata 50 pätkää, että löytyy jokin oikeasti kiihottava klippi.

Minkälainen porno sitten kiihottaa? Makuja on varmaan monia, itse kullakin. Itse sytyn  sellaisesta, jossa on aitoutta, ja naisen nautinto on merkittävä asia. Tai yleensäkin nautinto. Naisen orgasmit on kiihottavia. Joskus olen katsonut lesboseksiä, koska niissä on ollut enemmän nautintoa, eikä viagrapanemista. Tai naisten itsetyydytystä. Jotkut ryhmäbileetkin on kiihottavia, kunhan niissä on se nautinto pääasia. Aika harvoin kuitenkaan on tullut vastaan kiihkeää, vaikkapa 2 miestä ja nainen -pornoa. Monesti näkee vain, kun miehet panee omasta ilostaan, ja naista käy jopa sääliksi.

Ehkä vastenmielisimpiä pornopätiä on sellaiset, jossa mies panee nuorta naista suuhun, ja nainen on tukehtumisen partaalla, eikä näy tykkäävän tilanteesta ollenkaan. Oikeastaan kaikki, jossa on pienikin vivahde pakottamista, ei ole tervettä mielestäni. Eri asia on sitten sm-leikit, joissa sitominen, etc. on homman juju.

Nereidin kanssa ei ole katsottu yhdessä pornoa, mutta varmaankin joskus katsotaan. Se voi olla hauskaakin, kommentoida toisten paneskelua, ja nauraa teennäisyydelle, jne. Ja voihan sieltä löytyä jotain kiihottavaakin.

Parisuhteessa.
Mielestäni parisuhteessa pornon katselu ei lopunperin ole pois keneltäkään, Saattaahan tilanne mennä siihen, että on kumppaninsa kanssa niin huonoissa väleissä, että seksi ei kiinnosta ollenkaan. Mutta ei se tilanne tällöin parane, katsoi sitä pornoa tai ei. Ja ei kumppanin tarvitse olla mustasukkainen pornosta. Ei se koskaan korvaa oikeaa rakastelua.
Olen joskus käsittänyt, että nainen kokisi itsensä kelpaamattomaksi tai rumaksi, jos mies katselee pornoa. Omalla kohdalla tästä ei ole kyllä kyse. Siinä käy niin, että jos katsoo pornoa, (ja sattuu yleensäkin löytämään sieltä jotain kiihottavaa) niin seksi oman kumppanin kanssa siitä vain tulee mieleen.

Nereidin kanssa ollessani en ole katsonut pokea kuin muutaman kerran, joskus alkuaikoina, kun emme asuneet vielä yhdessä. Ja silloinkin se oli kaipausta Nereidiä kohtaan. Silloin me ei oltu lähetetty vielä omia kuvia toisillemme. Ei kai uskallettu vielä.. :)

Niin, visuaalinen kiihoke on kyllä iso juttu. Ja joskus kun olen reissuhommissa, niin Nereidin kaipaukseen auttaa hieman eroottiset kuvaviestimme. Pornoa sekin lienee.. ;)
Ai niin, on minua pyydetty pornoleffaan näyttelemään, mutta en lähtenyt. Ajattelin silloin, että säästän kyllä munani ihan omiin tarkoituksiini.

Heitän taas pari kyssäriä tuolle sexylle Nereidilleni, niin saadaan naisnäkökulmaakin tähän.

Millaista pornoa katselet, ts. mikä on kiihottanut?
- Lähinnä sinkkuaikoina tuli lievitettyä omia tuskiaan. Eniten minua kiihotti (tai kaipa se nykyäänkin kiihottaa) sellainen porno, jossa on nainen useamman miehen kanssa. Ei siis mitään pataljoonaa, vaan joitakin miehiä. Siinä varmaan kiihottavinta on ajatus olla kiiman ja halun kohteena usealle miehelle samanaikaisesti.
Minulla on järjetön mielikuvitus ja näen paljon asioita tarinoina. Siksi jotkut räävittömät novellit/kertomukset saattavatkin joskus kiihottaa enemmän. Siinä kun voi lukiessaan kuvitella itsensä siihen tarinaan ;)

Mitä mieltä olet naisille suunnatusta "naisten pornosta" Ei  siis lesboporno, vaan sellai soft-poke?
- Ei kiihota. Jotenkin hassua ajatella että naisille pitäisi olla sitä softia. Pornossa (ainakin se mihin itse olen törmännyt) on minusta sellainen perustavaa laatua oleva vika, että itse "tarinaa" katsotaan miehen näkökulmasta. Kuvakulmia myöten. Olisi kiva nähdä kamerakulma, jossa ikäänkuin nainen näkee miten se megaiso jööti liukuu sisään-ulos. Tai miehen nautinnollinen ilme ja hekumallinen örinä taivaallisen suihinoton aikana, sieltä naisen suunnasta kuvattuna. Sellainen naisen vinkkeli voisi olla ihan hyvää businessta, koska naiset sitä pornoa kuluttavat myös.

Onko pornon katselu hävettävää? Kerrotko kumppanillesi jos katselet?
- Taitaa se olla. Ainakin meille naisille. En kyllä omia katseluhetkiäni mitenkään ilmoille luukuta, tai lähettele ystävättärilleni linkkejä "kivoihin klippeihin". Hyvä se on tässä anonyyminä näitä heitellä... Taidan olla tältä osaa estoinen. Jännästi tulee tutkittua itseään tätä blogia kirjoittaessa. Olen aina saanut palautetta estottomuudestani, sekä tietysti sitä kautta ollut sitä mieltä itsekin itsestäni. Hell yeah... tässä se estoisuus sitten tuleekin esille.
Yhdessä aikaisemmassa suhteessa pornoa katseltiin yhdessä, ja olihan se kiihottavaa. Myönnettäköön. MUTTA tässä on siis isoilla kirjaimilla mutta - nimittäin tuohon kumppaniin minulla ei ollut sen suurempia tunteita. Tunteilla on kaikkeen seksuaalisuuteeni niiiiin valtavan suuri merkitys, suurten tunteiden myllertäessä se voisi ollakin toisin. Olisiko se sitten hävettävää, kun nyt on koko sielu rakkaudesta avoimena? Paradoksaalista, sen pitäisi olla juuri päinvastoin.

Olisiko kuvattavana oleminen jotenkin kiihottavaa? Oletko ollut joskus? Itse en kylläkään.
- Juu (vieno hymy)...
Ja ikävä kyllä, erään kerran minua kuvattiin tietämättäni ja nettiinhän se matsku eron tullessa lähti...

Mites kotiporno, sitä meillä lienee jossain määrin jo, kun noita kuvia lähetellään. 
- Mmmhh... se on sitä parasta pornoa! Meripeikon lähettämät kuvat komeasta kullistaan on sitä kaikkein kiihottavinta. Sekä se oma fiilis kun ottaa itsestään kuvia, ja lähetettyään tulee joku ihanan kiihkeä vastausviesti. On siis ihanaa kiihottua ja kiihottaa.

Kerro jotain hyvää/huonoa pornosta:
- Tuossa aiemmin kirjoitin jo siitä naisnäkökulman puuttumisesta. Siis pääsääntöisesti se puuttuu. Kai joku asiantuntija sitten tietää mistä sellaista ilmaista nettipornoa olisi löydettävissä, minen tiä. Se on mielestäni iso miinus (nyt sitten vaan joku voi napata tästä kaupan päälle liikeidean).
Onko tässä tarkoitus pureutua pornoteollisuuteen ja sen lieveilmiöihin? Sitten tekstiä saattaisi tulla enemmän. Koska pahaltahan se tuntuu ajatella, että joku nuori tyttönen ihmiskaupan uhrina pakotetaan "nauttimaan" ja jyystämään - ja minä sitten posket punehtaen ja kuola poskella siinä märkänä itseäni sormetan...


Nereidi tossa edellisessä mainitsi saunomisestamme. Oli kyllä todella hot. itselläni meinasi lähteä taju muutaman kerran, kun ei ymmärrä kuumassa lopettaa panemista....



tiistai 11. marraskuuta 2014

Kirjoitukset sikin sokin (ja nyt vähän pääkin)

Onneksi Meripeikko on eri peikko ;D Yksi postauksistamme katosi bittiavaruuteen (tuo huora-madonna -teksti). Näppärä peikko sen sitten onki Googlen välimuistista. Eli blogimme on jälleen ajantasainen.

Pää on ihan kuutamolla, pihalla, sekaisin. Minut pantiin vähän aikaa sitten saunassa tärviölle... Oli koko päivä ollut sellaista kiihkoa ilmassa että meinasi henki salpautua. Saunassa sitten pantiin saunan lauteilla, edestä ja takaa. Suihkuhuoneessa edestä ja takaa. Intohimo, halu oli jotain aivan hurjaa. Äh, ei tästä mitään kirjallista mestariteosta nyt saa aikaiseksi. Nereidi kiittää ja kuittaa. Ja on onnellinen.

Peloista ja Huora-Madonna -asetelmasta

Ajattelin kirjoittaa itsekin asioita koskien noita Meripeikon edellisessä postauksessa pohtimia ajatuksia estoisuudesta, kuinka näitä asioita ajattelee nainen.

Ensin kuitenkin peloista

Kamalia möykkyjä ne pelot. Jostain eletystä, vanhasta tulee pää täyteen ajatuksia joita dramaattinen mieli kehittelee eteenpäin.

Mitäs jos se säätää koko ajan selän takana jonkun toisen kanssa jotain?
Mitäs jos minä olen vain jonkun toisen tilalla, jonkun toisen jota ei saanut?
Mitäs jos se valehtelee, ei rakastakaan oikeasti?
Mitäs jos vain olen ohimenevä, tuleekin halu taas ihastua?
Mitäs jos olen vain jotain nostetta sen persoonalle, esittelykelpoinen nainen?
Mitäs jos se vain haluaa nostetta omalle persoonalleen ja tekeekin sen alentamalla minua?

Oikeassa, aidossa ja syvässä parisuhteessa nuo pelot vain tulevat esille ja ne on nostettava pöydälle. Ei auta.
Voisi tietysti tyytyä puolinaiseen. Helpompaa olisi olla käsittelemättä niitä pelkoja. Olla vain sen kummempia puhumatta. Tai siis ainahan sitä puhutaan. Siitä että mitä tuodaan kaupasta ja vietkö roskat samalla.
Mikä tietysti sopii ja kenelle, kunhan jokainen vaan tietää oikeasti ja rehellieseti mikä on se itselleen sopiva. Minä haluan kaikki tai ei mitään. Sitten niitä kipuiluja vaan käydään läpi. Yhdessä. Lievittäen toinen toistemme pelkoja. Kaiken takana on se yksi suurin mörkö, the king of questions:

Olenko minä tuolle yhtä tärkeä ja ainutlaatuinen kuin hän on minulle?

Huora vai Madonna?

Mieleen tuli eräs ilmeisesti vähän vanhempi sanonta: On niitä naisia jotka viedään vihille, ja sitten on naisia joita pannaan ladon takana.

Luulen että Meripeikon kanssa mennään vihille niin, että pysähdytään sinne ladon taakse ensin... Olen toki ihan vaimomateriaalia, edustuskelpoinen ihan missä vain. Mutta minussa on se villi puoli, minussa on niin paljon räjähtävää rakkautta että hajoaisin kappaleiksi, ellen saisi sitä rakkauttani osoittaa omalle miehelleni. Se rakkaus on himokasta, se seksi vie silloin järjen. Minulle sopii melkein mikä vain (paitsi pissi-kakka -leikit, ja sellaiset asiat jotka on jo valmiiksi laissa kiellettyjä). No jaa... en tykkää satuttamisesta vaikka toinen tykkäisikin (ainakaan siis silleesti kunnolla). Enkä pakottamisesta. Pääsääntöisesti vastaan mieluummin aina kyllä kuin ei. Ja ehdotan itsekin jos joku asia tuntuisi just nyt kivalta. Tai että olisi joku asia mitä haluaisi tehdä. Tuon Meripeikon haluaisin panevan minua auton konepellillä. Noin ihan teidän kaikkien tiedoksi :D :D

Tämä huora - madonna -asetelma on varmasti länsimaisen uskonnon tuomia vitsauksia. Pitää olla jotain tiettyä, muuten ei ole hyväksytty. Ja sitten pinnan alla ihmisten on pakko päästää höyryjä ulos - ja saattaakin tulla ylilyöntejä.

Ihana oma rakas nainen on puhtoinen, ei häntä voi liata. Oman rakkaan kanssa rakastetaan lämmöllä ja aidosti. Ihana oma rakas nainen tuoksuu laventelilta ja imettää kauniilla rinnoillaan meidän lapsiamme. Ihana oma rakas nainen.
Sitten on se ihana likainen narttu. Jonka kanssa voi päästä pornotaivaaseen. Ihanan likainen narttu kääntyy notkeasti eri asentoihin, sen ihanille rinnoille ruiskitaan spermat. Ihana likainen narttu.

Joku hakee sen ihanan likaisen nartun yhtenä iltana baarista. Joku taas haluaa maksullisen ihanan likaisen nartun. Joku katsoo pornoa ja haaveilee ihanasta likaisesta nartusta.
Ja mitä hemmettiä, nyt se ihana oma rakas nainen unelmoi että saisi olla miehelleen se ihana likainen narttu. Miten tämä nyt näin voi mennä??

Mutta kuinka moni mies oikeasti kestää sen, että ihana oma rakas nainen on samalla ihanan likainen narttu?
Sellainen mies joka hyväksyy itsessään vastaavasti eri puolia.

Mies voisi vallan hyvin antaa itsestään esiin monipuolisesti niitä persoonallisuuspiirteitään. Nainen kuitenkin rakastaa miestä joka on miehekkään karski ja määrätietoinen, mutta ei sellaisenaan. Kaikkein eniten nainen rakastaa miestä joka on karski ja määrätietoinen, herkkä ja pehmeä.
Meissä kaikissa on nämä eri piirteet. Nainen voi olla huora ja madonna. Mies voi olla karski ja pehmeä. Pariskuntana voidaan olla aivan mitä oikeasti haluamme. Siis ihan oikeasti.

Lämpöisin ajatuksin,
Nereidi

Puolison entiset seksisuhteet

Tuli mieleen tämä asia jotenkin. Meripeikko täällä siis kirjoittelee. Ilmeisesti on kahta linjaa, joko niistä puhutaan, tai sitten "entinen elämä ei kuulu sulle" linjaus.

Kumppaneiden lukumäriä tossa googlailin eilen, ja me  ilmeisesti ollaan hieman yli keskiarvon. Näyttää siltä, että suurimalla osalla  Suomalaisilla on keskimäärin jotain 10-15 sänkykumppania elämänsä aikana. Joillakin sitten enemmän,ja joillakin vähemmän.

Se aika, että miehet liioittelee kumppaniensa määrää ja naiset vähentelee lukemaansa, lienee jo ohi. Ainakin suurelta osin. Ei ole enää miehekästä olla paljoa kaatoja, aikä vastaavasti naisellista olla kokematon.

Itse en haluaisi yhtään lisää. Mutta olen tyytyväinen siihen, että olen kelvannut seksuaalisesti, ja minulla on kokemusta. Saattaa tietenkin yhden ihmisenkin kanssa kehittyä hieno seksielämä, ja tiedän kokemuksesta, että parisuhdeseksi on ehdottomasti parasta.

Nereidin kanssa ollaan puhuttu yllättävän rohkeastikin entisistä suhteista. Jostain syystä minusta on hieman kivaa kuulla, että vaikka herra X:n kanssa seksi oli huonoa. Niin, ei minua ne ihmiset juorumielessä kiinnosta.
Mutta mielikuvitusta kun on, niin jossain kohtaa mieleni maalaa Nereidin nauttimassa kiihkeästä seksistä jonkun exänsä kanssa, halusin tai en. Tunnelma on kahtiajakoinen. Toisaalta Nereidin kiihkeys on kiihottavaa. Mielikuva voihkivasta orgasmin kourissa olevasta Nereidistä saa minut kuumeneman. Mutta sitten tuleekin se, että jos se onkin ollut parempaa, kuin minun kanssa? Jos hän on kokenut jotain huikeaa seksuaalisuutta jonkun toisen miehen kanssa, mutta suhde ei olekaan muuten toiminut. Eli minä olen kompromissi, olenhan kuitenkin tosi hyvä perheenisä ja puoliso.

Miksi näin ajattelen? Jotenkin elämäni aikana olen huomannut, että asioita pyöristellään, ei haluta loukata toista. Naiset valehtelee sujuvasti kumppanilleen, että joo, olet paras sängyssä. Ja se ei olekaan totuus, vaan sitten nainen sanoo, että tuo oma mies on niin rakas, vaikka en sitä haluakaan niin kauheesti. Ja kyllä, kun osoittaa sormella toisia, niin kolme sormea osoittaa itseään. Olen sanonut joissakin suhteissa nuorempana, että seksi on parasta, vaikka se ei sitä ole ollutkaan. En ole halunnut loukata. Ja kukapa haluaisi.

Kertoako totuus?
Inhorealismi. ehkä se on oikea sana. Tottakai parisuhde on kokonaisuus. Mutta. Mutta miehisyyteni saa kyllä kolauksen, jos en pystykään tyydyttämään kumppaniani, jos hän haikaileekin jotain muuta panohetkeä toisinaan. En missään tapauksessa halua olla mikään kotihiri, jonka vaimo kostuu jostain muusta.

Hyvin ristiriitaista. Jos Nereidi sanoisi, että vaikkapa Pekka pani niin ihanasti, sillä seisoi koko yön yhteen kyytiin, sain varmaan sata orgasmia. Miten minun kävisi, jos tuo olisi totta. No, ensimmäisenä luulen, että asia tulisi mieleen liki joka kerta, kun panisin Nereidiä. Pyrkisin alitajuisesti parempaan kuin Pekka. Pikkuhiljaa ehkä hukkaisin itseni, ja nautintoni rakentuisi "pekka panee" pohjalle. Kyselisin jokaisen paneskelun jälkeen, En ehkä ääneen kuitenkaan aina, että olenko hyvä edes jossain, vaikkapa suuseksissä edes?

Ei hyvä. Mutta toisaalta haluan tietää. Haluan asioihin totuuden, jonka pohjalta rakentaa parisuhdetta ja elämää. Haluan tietää omat putteeni, ja haluan kehittyä. Mikään asia ei voi kehittyä, ellei todellisista asioista puhuta. Seksi ei voi parantua, ellei epäkohdista puhuta. Mutta mistäs sitten Nereidi tietäisi, että on olemassa parempaa seksiä kuin kanssani, eli hänellä on siis ollut jonkun muun kanssa parempaa seksiä, ajattelen. Noidankehä päässäni.

Itsetunto.
Ilmeisesti minulla on jossain määrin huono seksuaalinen itsetunto, tai miehinen minuuteni on rakentunut "olen hyvä seksissä" teeman ympärille. Olen kyllä saanut entisiltä kumppaneilta positiivista palautetta seksuaalisuudestani. Mutta jos he valehtelevat, niin mikä on totuus? Ja miksi minun pitää olla paras?

No siksi, koska ajattelen seksuaalisuuden hyvin syvänä ja primitiivisenä asiana ihmisessä. Seksuaalisuudessa näky estot, seksuaalisuudessa näkyy parisuhteen tila. Rakkaus, himo, luottamus, ja kaikki muu. Eli jos Nereidin kanssa seksuaalisuus ei ole parasta, niin meillä ei ole luottamusta. Tai sitten suhteemme perustuu pinnallisuuteen, pornoon, tai muuten vaan "kiva olla yhdessä" tai johonkin miehen tarpeeseen, vaikkapa lapsille isän malliksi. Siis oikeasti puhun syvästä ja hyvästä seksuaalisuudesta, en pinnallisesta suorittamisesta.

Miehekkyys
Jos tuntee itsensä riittämättömäksi, niin on kohtuu helppoa piiloutua kovuuden taakse. Nereidi tuossa kerran pikkuriidan aikana tokaisi, että eihän sulla ees seisonut, muuten oltais kyllä pantu. (pyyti kyllä anteeksi, ja asia oli oikeastaan hyvin pieni) Johon minun olisi ollut helppo vastata jotain yhtä terävä: Oikeat miehet panee vain silloin kun siltä tuntuu, tms typerää. Vahvaa ja miehekästä. Tällöin olisin nuoleskellut haavojani puhumatta mitään. Ja tuntenut riittämättömyyttä. Se Pekka on varmaan parempi, sillä varmaan seisoisi tässäkin tilanteessa. Mutta. Mutta minusta tosimies on se, joka uskaltaa myöntää heikkoutensa ja olla avoin.

Totuus vai valhe?
Valitsen totuuden. Valitsin se jo suhteen alussa omaksi tavakseni. Miksikö valitsin? Siksi, että tämä suhde on elämäni tärkein ja ihanin parisuhde. Ehkä suhteen muodostumiseen auttoi myös armoton rehellisyyteni. Nereidi ehdottomasti on elämäni Nainen. Haluan, että seksuaalisuutemme ei ole näytelmää. Näytelmillä on tapana loppua aina, ja parisuhdenäytelmissä ei ole monestikaan happyendiä. Haluan myös, että Nereidi on onnellinen oman seksuaalisuutensa kanssa, ja että minä pystyn tyydyttämään hänen tarpeensa. Toki niin, että en itse tee asioita, jotka ei minua kiihota. En myy itseäni missään tapauksessa.

Yleisesti
Minulle ei ole periaatteessa merkitystä, montako kaatoa kumppanillani on. Kunhan niitä on edes jotain. Joskin jos joku nainen on kaatanut parisataa miestä säkyynsä, niin se kertoo jo jotain hänen psyykkeestään. Tai sitten jos ei ole ollut kuin yhden kanssa, niin tulee mieleen, että henkilö on pyhittänyt itsensä jumalalle.

Tämän syvemmälle en päässyt omassa seksuaali-itsetunnossa. Tiedän, että tulen vielä kysymään Nereidiltä monesti, että onko seksi kanssani parasta. Ihanaa on se, että hän jaksaa kertoa minulle se uudelleen ja uudelleen. Kiitos, rakas.


Nyt sitten Nereidille pari kysymystä.

Herättääkö entiset sänkykumppanini mustasukkaisuutta?
- Kyllä, mutta aikas vähän. Enemmän mustasukkaisuutta herättää muut asiat. Oliko toinen parempi kumppani kaiken kaikkiaan. Tai siis että olisitko mieluummin jonkun toisen kanssa. Rakastitko toista enemmän, tai kaikkein pahin - rakastatko toista enemmän.

Ajatteletko, että minulla on ollut parempaa seksuaalisuutta jonkun toisen kanssa?
- Saattaa se asia joskus häviävästi vierähtää ajatuksissa, mutta oikeastaan en. Saattaa olla meille naisille vähän erilainen asia kuin teille miehille. Tai sitten minulla on rautaisen luja itsetunto seksin suhteen?

Onko entisestä seksielämästä puhuminen tuonut suhteeseemme luottamusta?
- Aivan ehdottomasti!

Oletko kehunut kumppania, vaikka hänen seksuaalisuus ei sitä olisi edellyttänut?
- En ole koskaan ylistänyt enkä kehunut ilman aihetta. Asiat kun voi aina kiertää niin ettei tarvitse valehdella... kun ei sitä ketään halua loukata...

Oletko näytellyt orgasmin, jotta seksi loppuisi? (itse olen muutaman kerran, kun yhden exän kans seksi oli tosi huonoa.)
- En, ei ole tarvinnut. Kun se seksi meidän naisten osalta loppuu pääsääntöisesti siihen kun mies tulee.
Eräässä tosi huonon seksin suhteessa toivoin, että mies saisi jo orgasminsa ja tämä jumputus loppuisi. Kun se suhde sitten aika monen vuoden jälkeen päättyi, päätin tiukasti ettei enää koskaan. Että tulevaisuudessa pitää kemioiden kohdata, ja miehen olla naista huomioiva.

Kuvittele, että minulla olisi ollut huomattavasti kiihkeämpää jonkun toisen kanssa. Miten se vaikuttaisi suhteeseemme?
- Ihan syvältä se olisi, koska mielestäni sellainen avoin kiihko ja mieltä sumentava kiihko on rakkaudesta. Joten naisen logiikalla ajattelisin sinun rakastaneen sitä toista enemmän.

Jos paljastuisi muutaman vuoden kuluttua, että olisin ollut ennen suhdettamme Finswingereiden aktiivijäsen useamman vuoden, ja minusta olisi alastonmateriaalia netissä, niin miten suhtautuisit minuun silloin?
- Tuosta tulee tosi ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta ajatus jostain kimppakivasta on todella kiihottava. Mutta en tiedä olisiko minusta koskaan sellaiseen, ei ainakaan tällaisessa rakkaudellisen seksuaalisuuden suhteessa. Ja muitahan suhteita minulle ei enää tulekaan :D Jos hra Meripeikko olisi moisista kekkereistä ollut joskus ihan oikein jäsenenä useita vuosia, tulisi minulle ennemminkin fiilis siitä, etten pysty täyttämään hänen seksuaalisia tarpeitaan. No jaa - alastonmatskua netissä... sitten olisi. En kyllä haluaisi sitä itse nähdä.

Meripeikko kiittää.:) Ja lähtee Nereidin kanssa saunaan.







maanantai 10. marraskuuta 2014

Toivokaapa jotain meiltä?

Laittakaapa tähän jotain kommentteja, mitä toivoisitte meiltä.

Jotain kirjoituksia?
Joitain aiheita?
Kysymyksiä?

Tai jos on jotain henkilökohtaisempaa, niin keskusteluita voidaan käydä myös mailitse :)
neresea2 (ät) gmail.com

Tietoja meistä löytyy täältä

Rohkeesti vaan ..  :)
T: Nereidi ja Meripeikko

Tissit

"Isotissinen blondi, jolla on hyvät sääret ja jonka perse on kuin Hustlerin kannesta."




Tällaista olen kuullut enemmän kuin yhden kerran. Aika kiva, vai mitä? Osittain joo, mutta myös tylsää. Minulla on myös aivot, sydän ja sielu.

Nereidi pohtii tissi-asioita ja Meripeikko vastaa kysymyksiin alempana

Meripeikko kertoi ettei ekoilla treffeillä kiinnittänyt huomiota ulkonäkööni. Muuten kuin sen verran etten ole mikään kamala 120 kg painava mätisäkki. On kiva etten ollut pelkkää tissiä ja persettä, mutta toki sitä haluaa silti olla viehättävän näköinen nainen :)

Jollekin puolitutulle miehelle avauduin asiasta, hän kehotti minua nauttimaan - kun on niitä naisia joihin kukaan ei kiinnitä huomiota. Tavallaan nautinkin siitä ja tavallaan en. Ota meistä naisista sitten selvää...

Tissit on töissäkin mukana

Erilaisissa työtilanteissa tulee välillä kovinkin koomisia juttuja eteen. Mies tämän tästä yrittää vaivihkaa katsoa tissejä ja sitten kohottaa katseensa takaisin silmiini. Tiedoksi miehille; keskustelutilanteessa sen huomaa. Aina ja joka kerta.
Aika reippaasti miehet myös heittävät melkoista läppää "olet selvästikin muodollisesti pätevä" ja "taisit käyttää naisellisia keinoja" jne jne. Ei, en käytä. Koskaan. Jos joku työasia menee eteenpäin minun naisellisuuteni vuoksi - se on sen miehen häpeä. Erään kerran töissä parikymmentä vuotta vanhempi mies ohimennessään painoi itseään rintojani vasten ja sanoi "You made my day". Olin silloin häthätää 19-vuotias. Ja taas häpesin isoja rintojani. Nykyään olen oppinut sivaltamaan hienovaraisesti takaisin, torppaan tavallaan sen flirtin heti alkuunsa. Ainakaan tietoisesti en käytä naisellisuuttani missään muussa asiassa kuin vietellessäni Meripeikkoa, flirttailen ja vaikka hyväilen itse rintojani, nännejä. (Ja muuten seksin aikana on ihana puristella ja hivellä omia rintojaan...) Silloin sen naisellisuuden "käyttäminen" tuntuu aivan ihanalta.

Tissit on baarissakin mukana

Baarissa miehet kiinnittävät huomion tisseihin ja perseeseen, haluavat panna. Se ei tunnu minusta kivalta. Mietin että olisiko tässä syy siihen, että yhden illan juttuja ei minulla kovinkaan montaa ole. Jotenkin sitä tuntee itsensä halvaksi jos miesten mielenkiinto on pelkästään niissä tisseissä, perseessä ja muutenkin vain ulkonäössä. Tissejäni ja persettäni on kähmitty erityisesti baareissa lukemattomia kertoja. Nuorempana minulla oli kausi, jolloin pukeuduin löysiin vaatteisiin jotta kukaan ei huomaisi muotojani. Tykkäsin juuri ja juuri jos mies silittelee rintojani, mutta sellaista kiimaista puristelua en sietänyt. Tavallaan siis isoista tisseistäni tuli minulle jonkinasteinen trauma. Mietin vakavissani vielä joku kymmenisen vuotta sitten rintojen pienennysleikkausta.
Eli rintojen koolla on naiselle suuri merkitys. Oli ihan miten vain, niin se on ongelma. Voi meitä...

Nykyään isot rinnat on in. Silikonit olivat entisaikaan Hollywood-kaunotarten, pop-tähtien, ja pornokuningattarien etuoikeus. Tätä nykyä silikonirintoja on jo taviksillakin. Olisinko tässä tapauksessa jäänyt positiivisessa mielessä kulttuurin vangiksi? Tai sitten vain iän myötä itsetunto on lisääntynyt. Nykyään olen tyytyväinen isoihin rintoihini, en enää piilottele niitä :) Lasten saamisen yhteydessä rintani kasvoivat 75C-koosta jopa 80E -kokoon. Imetysten sun muun painonpudotuksen jälkeen ovat tainneet tasaantua tuohon 80D-kokoon.



Tissien oma elämä

Tisseilläni on aivan oma elämä. Jonakin päivänä joku tietty kosketus tuntuu kiihottavalta ja hyvältä. Toisena päivänä taas ei. Tässäkin asiassa, kuten kaikessa mikä seksuaalisuuteen liittyy - puhukaa asioista. Miehelle voi kertoa mikä kulloinkin tuntuu hyvältä. Useinhan nämä ovat ihan hormonikiertoon kuuluvia asioita. Joskus nännejä saa oikein puristella ja vaikka mitä. Toisena päivänä ei saa edes imeä, mutta nuoleminen tuntuu taivaalliselta.
Seksin yhteydessä on ihanaa kun Meripeikko puristelee rintojani, välillä tosi kovakouraisestikin. Tai kun hän imee nännejäni. Joskus kun meillä on ollut paljon ja kiihkeää menoa, saattavat rintani olla jopa arat. Ihan samoin kuin miehen kulli, tissit saattavat "herätä eloon" ihan mistä vaan. Eli siis tarkoitan että nännit alkavat nöpöttämään ja rintoja kuumottaa. Järki tajuaa vasta pienen ajan kuluttua että uih... minähän kiihotuin.

Tissit ja naisellisuus

Kuitenkin sitä naisena haluaa olla miehelleen mahdollisimman kaunis ja kiihottava.  Nainen toivoo aina miehensä olevan tyytyväinen naisensa tisseihin. Meripeikko tuntuu tykkäävän rinnoistani oikein kunnolla, se kasvataa itsetuntoani - koen itseni niin naiselliseksi :) Ja kyllä Meripeikko taitaa tykätä kun otan hänen kullinsa rintojeni väliin "tissipanolle". Isojen rintojen plussa-puolia ;)

Mutta rinnathan on alunperin tarkoitettu vauvan ruokintaan? Liittyykö miehen mielenkiinto naisen rintoihin jotenkin tähän äiti-imettäjä -asiaan (kysytäänpä tuossa alempana asiaa Meripeikolta)? Itsestäni tuntuu todella naiselliselta ajatella että olen omat pikkuiseni imettänyt näillä rinnoillani.

Nainen kokee rintojensa kautta paljonkin sitä omaa naiseuttaan. Mutta silloin jos identiteetti on rinnoista kiinni, niin kannattaa miettiä asioita. Miehillä on sama asia oman kullinsa kanssa, onko miehekäs vai ei. Kiinnitän itse harvemmin miehen etumukseen mitään huomiota. Toki uuden suhteen alussa toivon että sieltä löytyisi vähintään sitä keskikokoa oleva kalu. Miesten peppuun taas kiinnitän huomiota. Plösö peppu on melkeinpä luotaantyöntävä. Muutenkin tykkään kun mies on mies. Eikä mikään kukkakeppi. Mieluummin saa olla vaikka sitä keskivartalon masua, kuin luuviulu. (Tämä nyt luisui tissiasioista...)

Tiedän että useimmille miehille naisen kuppikoolla ei ole merkitystä. Ja sitten on niitä miehiä, jotka tykkäävät pienistä rinnoista, toinen tykkää isoista ja kolmas keskikokoisista tisseistä. Ja hyvä niin, kaikista tisseistä tykätään. Jos isorintainen nainen piilottelee selkä mutkalla tissejään, ei se voi niin kovin viehättävältä näyttää. Mutta jos nainen - rintojen koosta huolimatta - kantaa pallukkansa ryhdikkäästi, luulen että mies kuin mies kokee naisen viehättävänä. Vai?

Meripeikolle kysymyksiä:

Minkälaiset rinnat ovat kauniit?
-Ehdottomasti luomut, ja muutenkin luonnolliset. Silikonit ällöttää. Silikonit kertoo ehkä myös käyttäjänsä pinnallisesta arvomaailmasta. Ja kyllä, jos pitää valita, niin isohkot saa olla. Ja sellaiset, jotka pitää hyväilyistä, joita saa suudella, jne.

Mikä merkitys rinnoilla on vaikkapa seksiä ajatellen?
-On. Ne on kiihottavat. Naiselliset. Seksikkäät. Ihanat. Joskus seurustelin monta vuotta naisen kanssa, jolla oli vain rintojen paikat. Muutenkin hänen vartalo oli aika miesmäinen kapeine lantioineen. Minulle tuli joskus seksin aikana mieleen hänen vartalostaan mies, ja se sai homman hyytymään jotenkin alitajuisesti. Aika kamala tunnustus, mutta niin vain oli. Lienee toisinpäin menboobsit. :)

Jokunen konkreettinen kohta rakastelusta: Joskus takaapäin pannessani otan samalla Nereidin rinnoista kiinni. tai sitten kun Nereidi ratsastaa päälläni, niin kädet jää vapaaksi, Ja kyllä ne mielellään hyväilevät nännejä ja rintoja. Ja se kiihottaa minua.  Ja kun ollaan esim. saunassa, niin kyllä vaan seksikkäät rinnat saa halun nousemaan, jos muuten fiilis on sopiva.

Onko olemassa tissi-miehiä ja peppu-miehiä?
-Tähän en osaa sanoa. Olen kuullut puhuttavan, mutta olisiko tämä jokin legenda.. Itseäni kiinnostaa kaikki naiselliset muodot. Peppu ja rinnat, lantio, sääret, jne.. Nainen on kauniita kaaria, mies sitten kai kulmikkaampi.

Entä nännit?
-Joo. Nännit on todella merkittävä asia, ainakin minulle. Sellaiset kuin Nereidillä, Todella kiihottavat. Isot, kovat. Ja kauniit.  Niitä on ihana imeä, Pyöräytellä kieltä. Ne tuntuu käteen todella kiihottavilta varsinkin kovina, eli kiihottuneina. Jos vaatteen läpi näkyy hieman kovettunut nänni, niin se kyllä on erittäin eroottinen juttu. :) Nännitön rinta on kuin nenätön pää.:)

Onko rinnoilla yhtä suuri seksuaalinen merkitys kuin pillullakin?
-Ei ehkä kuitenkaan. Rinnat on eri hyvä lisä seksuaalisuuteen. Ja en minä kumppaniani valitse tissien koon perusteella kuitenkaan. Se mitä tulee koko paketin mukana, niin siihen tyydytään. Mutta olen kyllä kovin iloinen, että Nereidillä sattuu olemaan mielestäni toooodellla seksikkäät rinnat ja nännit. Vähän niinkuin hyvä lisäbonus. :)

Liittyykö miehen mielenkiinto naisen rintoihin, koska rinnoilla imetetään, ja jokaisella on äiti?
Vaikea kysymys. Suoranaista yhteyttä en kyllä saa mieleeni, Ehkä siinä saattaa olla jotain alitajuista, En tiedä. Se nyt on kuitenkin varmaa, että äiti ei tuu kyllä kirveelläkään mieleen kenenkään rinnoista.





lauantai 8. marraskuuta 2014

Jorman koko, naisen tiukkuus, naisen orgasmi..

Pieni muna = ongelma.
Iso muna = ongelma.
Käyrä muna = ongelma.
Löysä muna = ongelma
Ei munia = Iso ongelma

Mikä siinä on, että aina on ongelmia. Tai ainakin mies kehittä munistaan ongelmia. Pelkää, että se, mikä roikkuu jalkovälissä, joutuu vaan oleman persreiän kaverina, eikä kelpaa käyttöön ollenkaan.

Miehen itsetuntoon vaikuttaa se, että onko nainen tyytyväinen seksiin hänen kanssaan. Ja siihen vaikuttaa ainakin näennäisesti munan koko. Ehkä kulttuuri ruokkii pintapuolisesti ja suorittamiskeskeisesti hieman vääristynyttä kuvaa koko seksuaalisuudesta.Hyvää panemista kun ei teknisesti voi opetella, jos tunnepuoli on kuralla.

Meneekö asia niin, että isomunaiselle kehittyy mielentila, jossa iso muna onkin pääasiassa. Vai valitseeko muna miehen? vastaavasti  ehkä joku meitä korkeampi voima hihittelee itsekseen, lätkäistäänpä tuolle tollainen prinssinakki, koittakoot silla sitten paneksia.

Kokemuksia omasta munastani, joka oli joskus nuorempana pikkuisen vajaa 20 cm pitkä. Niin, ei todellakaan munat kutistu, tai siitä ei ole pala tipunut, mutta painon nousu lyhentää penistä. Oikeasti paras tapa saada lisäsenttejä , mikäli niitä haluaa, on laihduttaa ja kuntoilla. Omaa kokemusta peniksenkehittimistä ei ole, mutta lukemieni juttujen perusteella ovat humpuukia.Tällä hetkellä toi jormani lienee jotain 18 senttinen.

Huonot puolet: Takaa päin paneminen on hankalampaa, kun saa varoa koko ajan, ettei mene liian syvälle, ja tuota kipua. En suurin surminkaan halua tuottaa kipua. Myös nainen ratsailla saattaa tuottaa "menee liian syvälle" ongelman. Oikeasti en haluaisi yhtään pidempää munaa itselleni.

Hyvät puolet: Moni asento onnistuu helpommin. Nereidin kanssa onkin tullut paljon monia uusia asentoja, jotka on hyvin nautinnollisiaa. Esimerkiksi aika usein suihkussa seinää vasten siesoviltaan, kasvot vastakain. Ihanaa suudella siinä samalla Nereidin kaulaa. Tai niin, että Nereidi makaa vatsallaan sängyssä jalat yhdessä, ja minä tulen päälle. ah.. :)

En ole  juurikaan kokenut onneksi, että naiset olisi kiinnostunut vain tuosta kalustani, koska silloin minulle tulee aika tylsä olo.Olen sentään mies, joka osaa huolehtia lapsista, tehdä ruokaa, rakastaa, jne. Enkä mikään munankantoteline. Haluan rakkautta, en irtoseksiä  :) Toisaalta tuntuu pirun hyvälle, kun Nereidi haluaa avoimesti minua, koska olen seksikäs hänen silmissään. Ja hän tykkää kalustani.  Sopivasti kaikkea, niin on ihmisen hyvä olla.
Tämä kuva, kuten tuo mun kalukin, ja kaikki loputkin minusta, on omistettu rakkauteni kohteelle ikuisiksi ajoiksi, Nereidille. <3 En kylläkään ole noin mustakarvainen, toi kuva hieman vääristää..

Ja kyllähän minun itsetunto rakentuu myös kaluni ympärille. Jos se ei seiso, niin olen epäkelpo. Mutta sanoisin, että seisominen johtuu kumppanistakin. Yksi, tai muutama pikkusuhde on sinkkuaikoin ollut minulla, jossa on ollut halua, kiihkoakin. Nainen on ollut periaatteessa ok -tyyppi. Mutta sitten kun on menty sänkyyn, niin ei olekaan tullut mittään. Minulla ei ole seisonut, ja koko homma on mennyt säheltämiseksi. Eikä nainenkaan ole kostunut. Tässä kohtaa täytyi todeta, että ei vika ole kummassakaan, vaan me vaan ei sovita toisillemme. Ja turha siinä on sitten etsiä penisrenkaita tai liukuvoiteita. Meillä vaan ei kemiat kohdanneet, ja seksiä ei tullut. Voisi sanoa, että kaluni ei tykännyt näistä kumpaneista, minkäs minä sille voin. :)

Sitten tuli mieleen selkeää, hieman brutaali ohje miehille. Nereidin kun kirjoitti kumppanin "lukemisesta".

Naisen pilluun ei mennä työntämään yhtikäs mitään, ellei se ole kiihottunut ja märkä. Ei sormia eikä munia. Jos ollaan jo sängyssä kiihkoissaan, ja kosteutta ei ole, niin homma lopetetaan. Ja mies ei saa ottaa nokkiinsa siitä, että nainen ei jostain syystä kostu. Eihän miehelläkään aina seiso. Suuseksi on yleensä loistava tapa sytyttää kumppani. Ja miehen tulee AINA olla valmis lopettamaan seksi, vaikka kesken yhdynnän.  Näin ei tarvita mitään liukuvoiteita ja ei synny pakkopullaa. Jos nainen ei kostu, niin silloin ei siis panna. Syyt saattaa olla sitten vaiks parisuhteen puolella, purkamatonta vihaa tai luottamuspulaa.

Sitten toinen ohje: Unohda orgasmikeskeisyys. Mitä enemmän haluat itsellesi tai kumppanillesi orgasmia, sitä varmemmin sitä EI TULE.  Äläkä itse tule, vaan anna naisen tulla ensin, jos on tullakseen. Ja jos menee liian lähelle, niin lopeta. Pieni tauko vie miehen orgasmin kauemmaksi, mutta ei naisen. Kun käy orgasmin rajoilla muutamia kertoja, lopettaa panemisen ennen kuin tulee, niin kestävyyttä alkaakin löytyä ihan toisella tavalla.

Katsokaas, paneminen ei ole tekninen suoritus, vaan silloin kun tunteet kohtaa ja on luottamus, niin sielut siinä rakastelee, ja ruumis on vain väline. Olipa minkäkokoinen kalu tahansa.
Nereidin kanssa "kemiat" synkkasi alusta saakka niin paljon enemmän kuin kenenkään muun kanssa koko elämäni aikana. Ja tämä seksuaalisuus, jota tämä blogi käsittelee, on vain yksi ihana ulottuvuus meidän suhteessa.

Nereidi heitti myös, että pitäkää huoli siitä, että nainen saa orgasmin liki jokaisen panon yhteydessä. Joo. Totta. Mutta homma alkaa puutumaan, jos kumpani ei tule koskaan!  Heittäisin vastuuta myös naisille tästä. Opetelkaa tuntemaan itsenne, Tutustukaa pilluunne, lukekaa aiheesta netistä,  rakastakaa miestänne, rakastakaa itseänne, puhukaa peloistanne, tulkaa läheisiksi. Niin saatte niitä orgasmeja sitten. Eikä mieskään ole mikään kone, tunteista se kyrvän seisominen on kiinni. Joskin Esim Viagralla voi kyllä käskeä penistään, mut se tuntuu julmalta.  Eri asia on sitten ihan puhtaasti fyysiset esteet.

Ja voisin kyllä tylysti sanoa, että jos seksi ei kiinnosta, ette saa millaan tavalla orgasmia, mies tai nainen, olisiko syytä mennä terapiaan? läheisyys ei taida luonnistua, olette estoisia ja seksuaalisuus on hieman vinossa, suorituskeskeistä, tms. Tai sitten vaihtakaa kumppania. (Sori vaan) Se, kenen kanssa kemiat natsaa, niin se on se oikea. Ellei ole kieroutunut seksuaalisuus.

Tässä nyt tulee sekavasti rönsyillen kaikenlaista tekstiä, mut jotain asiaa kuitenkin on ilmaistu.

Peniksen koosta on hyvä liukua naisen kokoon. Tai tiukkuuteen. Ehkä tiukkuutta tärkeämpi ominaisuus on lantiopohjan lihakset, ja niiden käyttäminen. Siis naisella. On aivan todella ihanaa, kun Nereidi on lähestymässä orkkua, ja hänen pillu alkaa puristamaan kaluani todella lujaa. Ja tunnen , kun hän laukeaa. Siinä on sitten joko heittäydyttävä itsekin tajunnan räjäyttävään yhteiseen orgasmiin, tai koitettava olla tulematta, joka sekin on todella kiihottavaa..

Historiastani ehkä huonoin kokemus on sellainen liki paikallaan makaava nainen, joka ei edes tiedä missä hänen klitoris on. Märkyyttä kyllä oli, mutta tunne oli kuin laittaisi patonkia porttikongiin. En saanut mitään tuntumaa, tai rytmisyyttä seksin aikana. Ei edes osannut liikuttaa lantiotaan/kehoaan. Homma kuihtui sitten siihen. Suuseksikään ei tominut. Lähinnä minun kävi sääliksi häntä, kun seksuaalisuus oli niin hukassa. Ei ollut ns. seksuaalista itsetuntoa.

Toinen huono kokemus on nuorena ollut pitkä (monia vuosia) suhde, ja nainen ei saanut orkkua ollenkaan, koskaan. Kyllä se alkoi syömään miestä oikeasti, pikkuhiljaa hiipi epäilyt, että jospa vika onkin minussa. Olin nuori, ja hän oli minun  toinen seksisuhde. Suhde päättyi, monestakin syystä johtuen. Ja voi sitä ihmettä, kun vasta 27 vuotiaana olin sängyssä naisen kanssa, joka sai orgasmin! Oli aika iso fiilis, ei se vika minussa ollutkaan. :)  Yleensä syy orgasmittomuuteen on mielestäni taaskin tunnelukot, luottamuksen puute, pelot, jne. Toki jotkut saa heti uudenkin kumppanin kanssa, ja joillakin kestää hieman avautua.
.
Sanoisin, että katsokaa mallia normaalista pornosta. Mutta ymmärtäkää, että siinä näytellään sitä, mitä seksuaalisuus on parhaimmillaan, silloin kun on rakkautta paljon, ja ei ole pelkoja sekä estoja. ( esim. toinen ei jätä tai käytä hyväkseen, loukkaa, tms) Suoraan pornon mallina käytäminen saattaa johtaa suorittamiseen, ja se on taas puolivillaista, ja siinä tulee kaiken maailman erektio-ongelmat ja kostumisbrobleemat.

Naisen tiukkuus ei siis ole mikään suoraan onnelliseksi tuova asia. vaan se, että nainen osaa käyttää pilluaan ja koko kehoaan seksin aikana. Geishakuulat lienee hyvä, koska siinä oppii itsensä tuntemista samalla. Ihan periaatteellisesti liika tiukkuus on vain haitta. Ei mene sisään tai tulee ihan liian nopeasti.
Kuvat.. Omaa tuotantoa. Niitä lähettelemme toisinaan toisillemme, jos on etäisyys vaivaa.

Nereidi on ihana ja rakastettava luonnonlapsi, joka antaa vaan palaa, jos siltä tuntuu. Ihanasti joka lihaksellaan ja kehollaan. Kiihottuneena hän on joskus niin tiukka, että en pääse hänen sisäänsä. Ja joskus kovan rytinän keskellä jos lipsahdan ulos hänen orgasmin kohdalla, niin en tahdo mahtua uudestaan sisään. :) Ja kyllä, tiukkuus tässä kohtaa on kiihottavaa.
Arvostan häntä suuresti. Ja olen onnellinen mies, olemme yhdessä ja rakastamme toisiamme.<3